RAUHAA FESTAREILLA, RAUHAA LEIRILLÄ

Rauha. Se yhdistää pian lähestyvän Maata Näkyvissä -leirin viime Maata Näkyvissä -festareihin. Nimittäin festareiden teema ”rauha” jatkuu myös leirillä Karkun evankelisella opistolla 8.–10.3.

Yksi sekä festareita että leiriä järjestämässä oleva henkilö on SLEY:n nuorisotyöntekijä Samuli Luomaranta. Festareilla hänet nähtiin opettamassa ja pitämässä studiota sekä myös päälavalla keikalla Samuli Luomaranta & Kotiinpalaajat -kokoonpanon kanssa.

Festarit ovat Samulille vuoden kohokohta ja fiilikset festareilla ovat aina tosi hyvät. Yksi vuoden 2018 festareiden henkilökohtaisesti merkittävä juttu Samulille oli tehdä festariviikolla bändin kanssa koulukiertue.

”Saimme kertoa festareista ja elämän tärkeimmästä asiasta, siitä, mihin meidän uskomme perustuu ja mitä on rauha”, Samuli kertoo kiitollisena.

Miten sitten pian lähestyvä leiri liittyy festareihin, muuten kuin teemaltaan?

”Maata Näkyvissä -leirillä tuodaan festarit leirimuotoon. Meillä on bändejä, puhujia, workshoppeja ja studioita sekä ulkoisia tekijöitä, kuten värivaloja. Olemme tiivistäneet massatapahtuman leirimuotoiseksi”, Samuli kertoo.

”Samojen elementtien kautta leirillä pystyy tavoittamaan samaa tunnelmaa kuin festareilla. Mutta kaikki lähtee nuorista, ja se on leirilläkin se juttu, kuten festareilla. Nuoret tulevat eri lähtökohdista ja elämäntilanteista Jumalan kasvojen eteen. Ja koska leirillä porukka on pienempi kuin festareilla, voidaan mennä hiukan syvemmällekin jossakin aiheissa.”

Maata Näkyvissä -leiri on tarkoitettu kaikille nuorille 15 ikävuodesta alkaen.

”Leirille kannattaa tulla jokaisen, joka on innoissaan festareista ja innoissaan Jeesuksesta. Jokaisen, joka haluaa tulla lepäämään ja virkistymään festarimeiningillä.”

Olisiko tänä keväänä sinun vuorosi lähteä mukaan leirille? Mikä voisikaan olla parempaa kuin kokea festarit ikään kuin kaksi kertaa vuodessa? Kevätkiireetkin katkeavat mukavasti, kun pääsee hetkeksi kokemaan festarien tunnelmaa hyvässä seurassa ja Jumalan sanan äärellä.

Teksti: Anna Korpi

Kuva: Renja Nurmi