MAATA NÄKYVISSÄ -FESTARIT NOSTAA ESIIN UUSIA KYKYJÄ

Maata Näkyvissä -festarit tarjoaa aloitteleville taiteilijoille mahdollisuuksia tuoda lahjansa esiin yleisön edessä. Lauantaina festareilla koettiin tämän vuoden uutuus Trubalava, jonne esiintyjähaun kautta oli valikoitunut neljä kokoonpanoa. Gatorade Centerissä sijaitsevalla lavalla kuultiin monipuolinen kattaus eri musiikkityylejä.

Trubalavan ensimmäisessä osiossa kuultiin keskipohjalaista edustusta. Kokkolasta tulleet Nea-Sofia ja Inka-Erika esittivät omia kappaleitaan viulun, kosketinsoittimien ja kitaran säestyksellä. Duo luonnehtii musiikkiaan raikkaaksi popiksi ylistysvivahteilla. Lauluissa ylistetään Jumalaa ihmisen luojana ja uskon synnyttäjänä ja muistutetaan, että usko näkyy ihmisestä myös ulospäin. Nuorten miesten trio Cedrik (kuvassa) saapui festareille Vetelistä. Tällä kertaa kahden kitaristin ja yhden basistin voimin esiintynyt kokoonpano on soittanut yhdessä jo 10 vuotta. Rock-henkisten kappaleiden teemoja ovat muun muassa Jumalan voimallisuus ja armo sekä ihmisen taivaskaipuu.

Myöhemmin Trubalavalle nousivat Satu Sinikumpu sekä Pekka Tapani. Muoniosta kotoisin olevan Satu Sinikummun kappaleet ovat ylistyslauluja Jumalalle. Repertuaarista löytyi myös festareiden teemaan sointuva kappale ”Rauhaa”, jonka Satu kertoo tehneensä yhteistyössä Jumalan kanssa. Herkällä soundilla laulujaan tulkitsevalta Satulta ilmestyy ensi keväänä levy. Laulaja-lauluntekijänsä mukaan nimetty trio Pekka Tapani saapui festareille Tampereelta. Folk-tyylistä musiikkia soittavan kokoonpanon keikalla kuultiin niin kitaraa, harmonia kuin erilaisia lyömäsoittimiakin. Pekka Tapanin laulut ovat tarinoita arjesta ja tavallisista ihmisistä.

Lauantaina festarivieraiden oli mahdollista osallistua myös Open Stage -workshopiin, joka on tuttu jo aiemmilta vuosilta. Messukeskuksen A-hallissa lava oli avoin jokaiselle innokkaalle esiintyjälle. Yksi osallistujista pääsee sunnuntain päätöskonsertissa Gatorade Centerin lavalle. Viime vuoden Open Stage -voittaja Mc Oge valloitti festarikansan sydämet niin, että hän on tänäkin vuonna mukana festareilla ja esiintyy sunnuntaina Messukeskuksessa Seuraava aalto -konsertissa, joka on omistettu uusille nouseville gospelyhtyeille.