suljetan

Kuumimmat tärpit

Maata Näkyvissä

Maata Näkyvissä -festareiden pyydykseen on tänä vuonna jäänyt monta mielenkiintoista vonkaletta kansainvälisiltä gospelvesiltä. Kaikki suomigospelin kärkinimet ovat tietysti mukana. Lauantai-illan pääesiintyjä manchesterilainen LZ7 saapuu jälleen tanssittamaan festarikansaa. Lauantai-iltana lavalla nähdään myös kotimaisen gospelräpin kovin nimi Mikaveli, sekä nouseva trubaduuri Juhani. Ilta alkaa juhlatunnelmissa pompputalkoilla, joista vastaa Valentine.

Perjantain pääesiintyjäksi saapuu ison meren takaa kanadalainen Hawk Nelson, joka valloitti festarikansan sydämet vieraillessaan muutama vuosi sitten festareilla. Lauantaina päivällä brittiläinen Twelve24 täyttää rytmeillään koko areenan. Raamattuopetusta pitää suurien laulujen ja tarinoiden maasta tuleva Dan Weber. Festariviikonloppu tarjoaa tiiviissä paketissa suurta juhlatunnelmaa, yhteyttä, hiljentymistä sekä pomppimista Taivaan Isän kunniaksi. Meillä on Armo!

Studioissa tajuat enemmän

Luvassa on hengellisiä syväsukelluksia ja kuviokelluntaa uskomme ja elämämme kannalta tärkeimpien asioiden parissa. Studioissa käsitellään armosta käsin mm. itsetuntoa, sosiaalista mediaa, seurustelua ja kastetta.

Open Stage

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut avoin lava ilmestyy festareille entistäkin ehompana. Nyt jos koskaan sinulla ja ystävilläsi on mahdollisuus tulla näyttämään omaa osaamista missä tahansa taiteen lajissa. Nyt täysillä suunnittelemaan omaa numeroa Open Stagea varten!

Raakapotero

Maata Näkyvissä -festarit on kuullut metalliväen hätähuudon musiikin muuttuessa yhä enemmän kevyempään suuntaan. Perjantai-illan Raakapotero tarjoaa raskasta poljentoa, syviä melodioita ja metallista menoa vanhan pommisuojan mitalla.

Seuraava aalto

Sunnuntaina keskipäivän vaiheilla lauteille nousevat ne artistit, joiden keikkabussissa taivalletaan vielä iloisia kilometrejä. Kalenterissa näillä artisteilla on kaikella todennäköisyydellä enemmän tulevia, kuin menneitä keikkoja.

Riparitapaaminen

Marraskuussa koittaa melkoinen festarijoulu, kun kesä saapuu festareiden keskelle. Kaikki kesällä 2016 Sleyn nuorisotyön riparin käyneet leiriläiset, isoset ja vetäjät kutsutaan riparitapaamiseen lauantaina Messukeskuksen toiseen kerrokseen kello 18.00. Luvassa riparikaverit, tarjoilua, fiilistelyä sekä ylläriesiintyjä.

 

Festari-skabat

Mitä olisikaan Maata Näkyvissä -festarit ilman kunnon kisoja? Tässä infoa, mitä on luvassa vuonna 2016.

Festaripingis Super Cup

Jokainen seurakuntaryhmä voi ilmoittaa oman edustajansa pingisturnaukseen, jossa ratkaistaan Suomen paras festaripingiksen pelaaja. Kaksi lohkoa, joissa molemmissa ratkaistaan kylmähermoisin pelaaja. Finaali nähdään lauantain pääkonsertissa Gatorade Centerissä. Festaripingistä hostaamassa Eetu Airevuo.

Jokainen ilmoittautunut seurakunta ratkaisee edustajansa ennen Maata Näkyvissä -festareita. Oman seurakuntansa pingismestari pääsee edustamaan seurakuntaansa Festaripingis Super Cupiin. Alku- ja välierät pelataan kahdessa lohkossa lauantaina 19.11. ja lohkojen voittajat pelaavat eeppisen finaalin lauantaina Gatorade Centerin pääkonsertissa.

Seurakunnan edustajan oltava alle 19-vuotias. Ilmoittautuminen viimeistään 11.11.
Ilmoittaudu tästä.

Banderollikisa

Rustaa porukkasi kanssa seurakuntanne meininkiä ja tämän vuoden teemaa ”Armo” kuvaileva lakana Gatorade Centerin koristukseksi. Hauskuutta ja mielikuvitusta saa käyttää! Tuomaristo valitsee kolme parasta, jotka palkitaan sunnuntaina 20.11. kello 12.15 alkavassa konsertissa. Voittajille on luvassa tuttuun tapaan mainetta, kunniaa ja makeat palkinnot!

Ohjeita banderollin toteuttamiseen

Banderollin materiaalin tulee olla kangasta, eikä siihen saa kiinnitttää mitään osia, jotka voivat pudota. Banderollin tarkat mitat ovat 60 cm (k) x 260 cm (l). Kilpailuun hyväksytään vain edellä mainitun kokoiset banderollit. Kankaan jokaiseen kulmaan sekä yläreunaan useampaan kohtaan tarvitaan riittävän pitkät (n. 50 cm) narut kiinnitystä varten. Banderollien sisällön tulee olla tapahtuman henkeen sopivia. Merkitkää banderollin taakse yhteystietonne selvästi.

Banderollin voi toimittaa Gatorade Centerin neuvontaan lauantaihin 19.11. kello 10.00 mennessä. Festarit huolehtii banderollien ripustamisesta ja poistamisesta. Banderollit voi noutaa Gatorade Centerin neuvonnasta sunnuntaina 20.11. kello 9.30 alkaen. Banderolleja ei saa ripustaa tai poistaa itse!

Festariseurakunta 2016

Onko tänä vuonna teidän seurakuntanne vuosi? Onko teidän vuoronne loistaa vuoden festariseurakuntana? Laittakaa porukan kanssa ideariihi pystyyn ja valmistelkaa hyvät perustelut sille, miksi juuri teidän seurakuntanne on vuoden seurakunta. Perusteissa kannattaa kiinnittää huomiota tärkeisiin festarielementteihin, saavutuksiin ja hyvään huumoriin. Vuoden seurakunta palkitaan festareilla lauantaina.

Täytä kaavake tästä to 10.11. klo 23.00 mennessä ja seurakuntasi on mukana skabassa!

#armokuuluumulle

Käytä luovuutta ja ota festariteemaan liittyvä sopiva kuva itsestäsi ja tägää se #armokuuluumulle ja #maatanäkyvissä julkisena Instagramissa tai Twitterissä. Voit voittaa pääsyn festareiden kulisseihin moikkaamaan huippuartisteja ja näkemään, miten festareita tehdään. Arvomme seitsemälle (7) henkilölle pääsyn ”bäkkärille”, joista jokainen saa ottaa yhden (1) kaverin mukaan. Arvonta suoritetaan joka kuukauden viimeisenä torstaina ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti kommentoimalla kyseiseen kuvaan. Osallistu NYT!

HUOM! Huomaathan, että tilisi tulee olla julkinen!