suljetan

Ajankohtaista

Maata Näkyvissä irtisanoutuu kaikesta syrjinnästä

marraskuu 22, 2017

Maata Näkyvissä -festarit ovat taas tältä vuodelta takana. Viime aikoina nuorten osallistuminen kristillisiin tapahtumiin on ollut laskussa, tästä syystä tämän vuoden festareiden tekemistä leimasi etukäteen tietty epävarmuus siitä paljonko osanottajia saapuu marraskuiseen Turkuun. Olimme iloisia, että teitä tuli tänä vuonna 18 500. Jos olit mukana niin iso kiitos osallistumisesta yhteiseen työhön!

Perjantain ehtoollismessun aikaan alkoi somekampanja, joka syytti festareita naispappien syrjinnästä. Tämä kampanja näkyi ja tuntui jo festareiden aikana. Vastasin lauantaina Kotimaan toimittajan kyselyyn, että en pidä kampanjaa tahallisena häirintänä, koska ymmärrän sitä mielipahaa, jota naispuolisilla pastoreilla on sen kanssa, että kutsumme festareiden jumalanpalveluksiin vain miespappeja. Tämä käytäntö lähtee Sleyn noudattamasta perinteisestä raamattukäsityksestä, joka ei ainakaan vielä ole ev. lut. kirkossa harhaoppi. Kyse ei siis ole tasa-arvokysymyksestä, eikä sillä haluta kiusata tai syrjiä naisia. Festareiden jälkeen keskustelu somessa on jatkunut ja Helsingin Sanomat leimasivat meidät kiusaajiksi ja syrjijöiksi.

Maata Näkyvissä -festareilla on paljon naisia töissä isoissa ja vaativissa tehtävissä. Lisäksi opetusvastuuta on myös naisilla, niin päälavalla kuin studioissa, joissa pureudutaan tiettyihin aiheisiin syvemmin kuin lavalta käsin on mahdollista.

Tahdon omalta osaltani korostaa, että Maata Näkyvissä -festarit sanoutuvat irti kaikesta kiusaamisesta ja syrjinnästä. Tällä hetkellä on tiedossa yksittäinen ihminen, joka on saanut pahaa aikaan kohtaamalla naispuolisia pastoreita ikävän viestinsä kanssa. Tästä olemme erittäin pahoillamme ja teemme kaikkemme kitkeäksemme jatkossa vastaavan toiminnan pois festareilta. Mikäli koet tulleeksi häirityksi MN-festareilla voit olla yhteydessä festaritoimistoon (toimisto(ät)maatanakyvissa.fi).

Maata Näkyvissä -festareiden tarkoitus on tavoittaa ihmisiä sillä ilosanomalla, että Jeesuksen tähden syntimme on anteeksi annettu ja meillä on armon kautta pelastus ja pääsy iankaikkiseen elämään. Emme halua festareilla opettaa eripuraisuutta, vaan luoda yhteyttä. Haluamme luoda yhteisöllisyyttä sisältö edellä, jolloin festarivieraat saisivat kestäviä eväitä mukaan arkeensa.

Henkilökohtaisesti iloitsimme Maata Näkyvissä -festareilla jokaisesta vieraasta niin nuorista, aikuisista, nuorisotyöntekijöistä kuin pastoreistakin.

Toivottavasti tapaamme ensi vuonnakin Maata Näkyvissä -festareilla, kun teemana on Rauha.

Juha Heinonen,
Sleyn nuorisotyön johtaja

Maata Näkyvissä yhdessä ja yhteisöllisesti

marraskuu 19, 2017

Maata Näkyvissä yhdessä ja yhteisöllisesti

Vuoden 2017 Maata Näkyvissä -festareita vietettiin iloisissa tunnelmissa. Tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana 18 500 henkilöä.

− Nuoret ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä. Ohjelma on ollut mielestäni tasapainoista ja sisältörikasta. Myös käytännön järjestelyt ovat sujuneet hyvin, josta iso kiitos vapaaehtoisille, sanoo Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Festareilla korostui tänä vuonna osallisuus ja nuorten yhdessä tekeminen. Uutuutena yleisö pääsi muun muassa testaamaan ongelmanratkaisutaitojaan festaripakohuoneessa, jossa tehtävänä oli vapauttaa juontajat backstagen komerosta.

Suurta suosiota sai myös kolmatta kertaa järjestetty Open Stage, jossa nuoret saivat käyttää luovuuttaan ja valmistaa oman esityksensä. Voittajaksi valikoitui energistä edm-räppiä esittänyt Mc Oge & Jone, joka sai Gatorade Centerin tärisemään ja yleisön otteeseensa päälavalla sunnuntaina Lupauksen ikuiset juuret -päätöskonsertissa.

Juha Heinonen kertoo festareiden säilyttävän juurensa Jumalan Sanassa ja olevan jatkossakin ikkuna kristilliseen nuorisokulttuuriin.

Tämän vuoden festareiden Aftermovie julkaistaan tulevan viikon alussa. Ensi vuonna festareita vietetään 16.–18.11. teemalla ”Rauha”. Teema viittaa Heinosen mukaan siihen, että tässä maailmassa rauha on nykyään hyvin tärkeää, mutta myös Roomalaiskirjeen 1. lukuun, joka sanoo rauhan löytyvän Jeesuksesta.

Gospelin konkarit ja tulokkaat evankeliumin asialla

Gospelin konkarit ja tulokkaat evankeliumin asialla

Viikonlopun aikana Maata Näkyvissä festareilla on nähty niin suomigospelin suuria klassikoita, kuin aloittelevia tulevaisuuden tähtiäkin.

Yksi lavalla nähdyistä pitkän linjan konkareista oli tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Exit. Yhtye viettää juhlavuotta, sillä pyöreiden vuosien lisäksi bändillä täyttyy tänä vuonna myös tuhannen keikan rajapyykki. Kestosuosikki laulatti ja tanssitti yleisöä uransa varrella tutuksi tulleiden biisien tahtiin.

– Tämä konsertti on Exitin 999. keikka. Olimme festareilla ensimmäistä kertaa muistaakseni vuonna -90. Halusimme olla vitsikkäitä ja keikan alussa menimme kaikki lavalle makaamaan. Yleisön hetken ihmeteltyä joku meistä nousi seisomaan todeten, että onpa hauska maata näkyvissä, muistelee Pekka Simojoki sunnuntaina järjestetyssä konsertissa.

– Tänä päivänä me kristityt usein maataan näkyvissä – tai vielä useammin piilossa. Mutta ei Jeesus lähettänyt meitä makaamaan. Jeesus lähetti meidät sytyttämään maailman, rohkaisi Simojoki.

Vastakohtana vuosikymmenien gospeluralle sunnuntain musiikkitarjonnasta löytyi Samuli. Pehmeäsointisella äänellä varustettu mies kitaransa kanssa nousi festarilavalle ensimmäistä kertaa. Tästä on Maata Näkyvissä -festareiden musiikkitarjonta tehty: vasta uransa alkua luovat muusikot ja kokeneet bändit rinta rinnan yhdessä evankeliumin eteenpäin viemiseksi.

Suomalaisen messun saarna

Saarna – Juhana Tarvainen

Jeesus sanoo:

”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!” Mark. 13:33–37

Samalla kuntosalilla käy kanssani vanha herra, ehkä melkein 80 vuotias. Hänellä on ärsyttävä tapa. Hän peesaa. Hän tulee siis samalle kuntosalin laitteelle välittömästi perässäni. Hän aloittaa ensin samoilla painoilla, joilla olen tehnyt sarjoja. Enemmän kuin harmittaa se, että hänen treeninsä näyttää paljon kevyemmältä ärsyttää se, että hän hengittää niskaan.

Viimeksi samaan aikaan salilla hän katsoi minua ja totesi hymyillen treenisarjojensa välissä: ”Ymmärätkö poika, miksi on niin kiire? Minun aikani loppuu pian.”

Vanha herra ymmärsi, että hänen soittorasiastaan ei melodiaa kuultaisi enää kauaa, vaikka kuinka kampea pyörittäisi. Ja vanha herra ymmärsi senkin, ettei viimeistä kertaa puhaltaessaan keuhkoistaan ilman pihalle, ei ole kovin olennaista paljonko nousee penkistä ja missä kunnossa kaksipäiset olkalihakset ovat.

Aika loppuu. Hän on saanut sitä runsasti, joku toinen ei saa elää noin montaa vuotta. Timo, josta Festareilla olemme kuulleet, ei saanut elää täällä kovin pitkään.

Minua tämän elämän katoavuus hirvittää, vaikka aikomukseni onkin vielä 45 vuoden päästä olla näyttämässä tuolla kuntosalilla nuoria aloittelijoille, miten rauta nousee. Olin hiljattain pyöräonnettomuudessa Helsingissä ja minusta on sen jälkeen tullut hyvin varovainen. Olen miettinyt elämän ja kuoleman rajaa. Tykkään pyöräillä edelleen, mutta olen tuolla Helsingin kaduilla pyöräillessäni ihan vitsi. Todellinen joulukuusi! Etuvalossani on toista tuhatta lumenia ja taaksepäin hohtaa kahdenlaista valoa, punaista ja vilkkuvaa. Minulla on sellaiset lapsilla pidettävät keltaiset heijastinliivit päällä ja käsissäni heijastavat käsineet. Päässäni on markkinoiden paksuin kypärä, se turvallisuustestissä parhaaksi valittu (ja sadesäällä senkin päälle saa keltaisen heijastvan sadesuojan) ja pinnoihin on kiinnitetty lisäheijastimet. Minä en halua jäädä keltään näkemättä. Minä olen pyörän selässä todellinen liikenneturvallisuuden Cheek – häikäisevän suuri uutinen ja nähtävyys.

Paitsi, että kaikki nämä valot ovat maksaneet melkein yhtä paljon kuin pyöräni, ne tarvitsevat virtaa – aivan valtavasti virtaa, liikaa virtaa siihen, että pääsisin täysillä valoilla töihin ja takaisin, Ja kohtasin kerran työmatkallani äkillisen valojen sammumisen. Odotin hiljaista valojen hiipumista, mutta kohtasin äkillisesti mustan marraskuun illan, se oli kuin kuolema.

Lisävirtalähteeni, powerbankini virta loppui. Kenelle täällä Festareilla on kännykän akku loppunut? Te tiedätte tilanteen! Se on kuin kuolema. Yhteys ulkomaailmaan katkeaa. Yksinäisyys ympäröi. Pysähdyin pimeään Pohjois-Helsinkiin ja pelkäsin sitä, että minun aikani loppuu pian.

Yksin, hädässä ja pelossa ihminen käpertyy itseensä. Miettii itseään. Ja minäkin, ihminen, mietin pimeässä itseäni. Mietin elämän haurautta. Mietin sitä kuinka haurasta ja katoavaa kaikki elämä on, terveys, työ, perhe, Netflix, ystävät ja harrastukset, musta kahvi, vaalea kahvi, vasta paahdettu kahvi, kahvi maitovaralla, Helsingin Sanomat, maitorahka, palautusjuoma, kevyet juoksukengät, keittokinkku, saunapalvikinkku, ansaitut kehut vaimolta, sykemittari GPS:llä, kuiva ruisleipä, voi, sopivat puvun housut, sopimattomat kotiverkkarit, puhtaan pyykin tuoksu, elokuu, toukokuu, huhtikuun kuudestoista päivä, kuivausrumpu, laadukkaat kaiuttimet, imuroitu koti, halkojen hakkuu, Clas Ohlsson ja vapaapäivä, työkaluosasto ja mikä tahansa päivä, hiljaisuus kaikkea ennen, yksinäisyys kaiken jälkeen, irtolihatiski, teollisuushalliin rakennettu urheiluliike, Juha Tapio, käsirasva, viisi ensimmäistä sekuntia hotellihuoneessa, yön aikana päivittynyt käyttöjärjestelmä, Yatzy, punaviini ja mustikka-smoothie, pesäpallo, mökkitie, ensimmäiset löylyt, tilava jalkatila, pieni kulutus ja vähäiset kasvihuonepäästöt.

Vain elämää. Vain elämää. Niin, se on vain elämää. Pieniä asioita, joista tavallinen kristitty suomalainen mies nauttii. Kohtuudella ja sopivasti annostellen. Vain elämää.

Ja sitten on myös niin, että se on vain tätä elämää. Tämä elämä on Jumalan antama lahja. Se on annettu lahjaksi ja se voidaan ottaa pois. ”Onnettomuus ei tule kello kaulassa” on vanha ja ehkä kulunutkin sanonta, mutta se on silti hyvin totta. Jos olet elämässäsi uupunut, menettänyt kontrollin elämstä tai murtanut vahingossa luusi, tiedät mitä tarkoitan.

Tämän elämän hauraus on koskettavaa. Se ei kohtele ihmisiä niin kuin me haluaisimme, että olisi joku järjestys, jossa ihmiset kohtaavat iankaikkisuuden rajan. Että kulkisimme liukuhihnalla, joka vääjäämättä kulkee kohti iäisyyttä, taivasta ja helvettiä. Olisi mielekästä ajatella olevamme lopulta liukuhihan päässä, pieni hetki ennen kuin Kristus kohdataan kasvoista kasvoihin. Hetki aikaa tehdä testamentti ja olla sinut itsensä, lähimmäistensä ja Jumalan kanssa. Mutta ystävät, se ei ole niin.

Jeesus kertoi meille, että hän tulee äkkiarvaamatta, suurena yllätyksenä meille kuin pieni lapsi presidenttiparille. Ajan ja iankaikkisuuden raja tulee siis äkkiä ja yllättäen.

Millä tavalla elämäsi muuttuisi, jos paljastaisin sinulle tässä tarkan hetken, päivämäärän ja tunnin, jolloin maailmanloppu tulee. Tulisiko hätä? Muuttuisiko arkesi, käytöksesi, arvomaailmasi tai hengellinen elämäsi viimeisinä vuosina, viikkoina tai päivinä, jotka saisit elää ennen maailmanloppua? Toivottavasti ei.

Toivottavasti jo tänään elät tietoisena, että Herra Jeesus tulee takaisin. Ja elät tietoisena, että sinunkin elämäsi päättymisen kohdalle on piirretty tarkka raja, etkä sinä voi neuvotella siitä. Siksi oikea hetki miettiä suhdetta Jumalaan on nyt. Toivon, että sinä elät jo tänään – kauniisti ilmaistuna – valvoen, siis uskoen Jeesukseen.

Valvominen on rehellisenä elämistä Jumalan edessä. Se on sitä, että kertoo Jumalalle asiat sellaisina kuin ne ovat. Se on tunnustamista, että on asettanut itsensä ja oman mukavuutensa lähimmäisen edun edelle. On tehnyt syntiä. Ja valvominen on myös turvautumista Jumalan lupauksiin. Ne vakuuttavat, että synnit on annettu anteeksi.

Sinä, jonka virta on loppunut, josta tuntuu, että olet jäänyt aivan yksin pimeään, hyvä Herrasi ja Vapahtajasi Valkeuden valo sulkee sinut syliinsä ja antaa levätä.

Sinä, jonka jalat tärisevät arjen raskauden alla, Kristus ei anna sinun lopullisesti hajota, hyytyä tai uupua. Hän kokoaa palasesi, paikkaa ja antaa palautua. Hän vie perille.

Sinä, joka uskossa ja elämässäsi nukahdit, vaikka piti valvoa, sinut hän herättää hyvällä uutisella: ei hätää lapseni, saat kaiken anteeksi, saat aloittaa uudelleen matkan kohti taivaaniloa, sitä paikkaa missä ei ole sairautta, murhetta eikä kuolemaa.

Festari-illassa Vain Gospelelämää

marraskuu 18, 2017

Festari-illassa Vain Gospelelämää

Maata Näkyvissä -festareiden pääkonsertissa seurattiin hetki Vain Gospelelämää. Pöydän ääreen istahtivat Juhanin päivää viettämään Roisi Roni, Perttu Läykki (Kls.), Samuli Luomaranta, Rossi (GFM), Julia Läspä (Herz), sekä aloitteleva artisti DJ Toikkis. Vain Gospelelämää -show sai aikaan raikuvaa naurua, hetken fiilistelyjä ja kuplivaa hauskuutta.

Suureen suosioon nousseet päälavan juontajat Tikkis (Juhani Tikkanen) ja Toikkis (Antero Toikka) ovat odotetusti onnistuneet kuluvan viikonlopun aikana viihdyttämään festarikansaa letkeällä tyylillään. Vauhtia ei ole puuttunut, kun kaksikko on nostattanut tunnelmaa, laulattanut hulvattomia laululeikkejä ja huudattanut artisteja lavalle.

– Festarit ovat sujuneet tosi hienosti. On ollut hyvä ja turvallinen olo olla täällä. Tuntuu, että esiintyjien kanssa ollaan tavallaan yhtä porukkaa tekemässä tätä. Minusta on myös vaikuttanut, että ihmiset viihtyvät täällä, kertoo festaritunnelmistaan Toikkis.

Gatorade Centerin Voit luottaa minuun -konsetissa kuultu laadukas kattaus eturivin gospelartisteja takasi hyvän sykkeen, tunteen ja sisällön. Pääesiintyjänä ollut supersuosittu Tenth Avenue North (USA) esiintyi Suomessa ensimmäistä kertaa.

Festarilauantai keräsi kaikkiaan 6500 kävijää.

Dien Taylorin sanoma Suomen kansalle: Lukekaa raamattua!

Dien Taylorin sanoma Suomen kansalle: Lukekaa raamattua!

Varmistettuaan ensin, ettei live-lähetys ole vielä alkanut, Maata Näkyvissä -festareiden pääpuhuja Dien Taylor ottaa muutaman voimisteluliikkeen. Sen jälkeen hän huikkaa hyväntuulisesti kuvaajille, ja kanava voi alkaa.

– Raamattu on koko maailman julkaistuin ja historiaan eniten vaikuttanut kirja. Ei ihmisiä ole kuollut Shakespearen menestysteosten takia, mutta Raamatun takia heitä on kuollut lukemattomia. Raamattu on totista Jumalan sanaa!

Taylor painottaa, että kaikki, mitä Raamattuun on kirjoitettu, on kirjoitettu, jotta me uskoisimme:

– On paljon ihmisiä, jotka tietävät paljon Jeesuksesta, mutta jotka eivät tunne Häntä. Kuitenkaan minä tai sinä emme voi vakuuttaa läheisiämme uskomaan Jeesukseen. Se on Pyhän Hengen työ, ja vain Jumalan Sana saa sen aikaan.

– Raamatussa ei ole vastauksia siihen, miksi minulla ei ole uusinta Mercedes Benziä tai miksi meidän läheisiämme kuolee tai miksi terroristi tuli ja tappoi ihmisiä minun kotikaupungissani. Sen sijaan Raamatussa lukee, että Jumala antaa meille kaiken, mitä me tarvitsemme.

Mutta entä jos epäilee, onko Raamattu todella Jumalan sanaa? Entä jos on vaikea uskoa? Tähän Taylorilla on rohkaiseva vastaus:

– Jokainen epäilee joskus, onko minulla uskoa ja voiko Raamattuun luottaa. Myös minä epäilen, vaikka olen pappi! Mutta kun epäilet, lue Raamattua. Jos vielä epäilet, lue lisää, ja jos epäilet edelleen, lue lisää, lue, lue, lue! Lue Raamattua ja mene kirkkoon! Pysy kristittyjen yhteydessä! Älä luovuta!

Benji-trampoliini ja videopelejä – entistä enemmän tekemistä

Tänä vuonna Maata Näkyvissä-festareille on lisätty erilaisia aktiviteetteja ja nuorten osallistamista. Festariväen innostuksesta huomaa, että satsaus on kannattanut. Gatorade Centerissä ja Messukeskuksessa ei festarilauantaina ollut harmaasta ja sateisesta säästä tietoakaan.

Messukeskuksessa uuteen aktiviteettiin, Benji-tarmpoliinille, oli aamusta alkaen usean metrin jono. Spike ball -pelejä on sekä Messukeskuksessa että Gatorade Centerissä. Pienet trampoliinit, jonka kautta pomputetaan palloa joukkueelta toiselle, eivät näyttäneet olevan kertaakaan aamupäivän aikana tyhjillään, vaan uusia innokkaita pelaajia tuli jatkuvasti.

Hauska uutuus Messukeskuksessa on myös pakohuone, jossa 3–5 hengen ryhmissä yritetään vapauttaa festarijuontajat Tikkis ja Toikkis. Edellisten vuosien tapaan Messukeskuksessa on myös mahdollisuus kokeilla sumopainia, mennä laulamaan karaokea tai nousta esiintyjäksi Open Stagelle.

Gatorade Centerin 5. kerroksessa on kasa säkkituoleja, joissa jatkuvasti istuskelee joukko nuoria rentoutumassa ja juttelemassa. Konserttien välissä 5. kerroksessa on mahdollisuus päästä haastamaan itseään eri pelien merkeissä: on videopelejä, pöytäjalkapalloa ja jopa pieni jääkiekkokaukalo.

Oman yhteisöllisyytensä festareille tuovat nuoret itse. Useilla nuorilla on t-paita tai halilappu, johon tutut ja tuntemattomat halauksen jälkeen kirjoittavat nimensä. Välillä käytävillä raikuvat yhteislaulut ja usean kymmenen nuoren rinki leikkii erilaisia yhteisleikkejä. Viikonlopun aikana yhteisöllisyyden tunne kasvaa, kun nuoret itse ovat aktiivisia osallistujia ja tekijöitä passiivisen seuraamisen sijaan.

Saarna: Kaksi tehtävää – ettei yksikään jäisi yöhön

marraskuu 17, 2017

 

Matt. 18: 15-22

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken
. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.

Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”

Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”

Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

INTRO: Kaksi tehtävää

Meillä on nyt edessämme kaksi epämiellyttävää ja mahdottoman vaikeaa tehtävää. Ne meille antaa Jeesus sanoessaan: Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi. Ja: anna anteeksi seitsemänkymmentä seitsemän kertaa, siis käytännössä loputtoman monta kertaa. Aihe on sen verran vaikea, että puhuisin ennemmin vaikka jalkapallosta. Ja siksi teenkin juuri niin.

Pelipaidan huutokauppa – kuka sinut omistaa?

Paljonko sinä maksaisit tästä paidasta? Et ehkä tunnista tätä, mutta tämä on turkulaisen vitosdivarijoukkueen Kuuvuoren Laakin eli tuttavallisemmin KuuLan pelipaita. Pelasin itse kaksi kesää juuri tämä paita ylläni. Noiden kahden vuoden aikana tein yhden maalinkin.

Leo Messin, maailman parhaan jalkapalloilijan yhdessä ottelussa käyttämästä pelipaidasta maksettiin nimittäin kymmenen tuhatta euroa. Hurja summa, yhdestä hikisestä kankaanpalasta. (Monta tonnin seteliä.)

En tietysti uskalla unelmoidakaan, että saisin omasta vanhasta rievustani saman verran kuin Messin paidasta maksettiin, mutta ehkä joitain roposia sentään. Eikö? No eipä tietenkään.

Kuten huomaat, esineen arvo riippuu siitä, kenelle se kuuluu. Kuka sitä paitaa on pitänyt yllään. Mitä parempi ja kuuluisampi pelaaja, sitä enemmän siitä ollaan valmiita maksamaan. Uran päättymisen jälkeen toisten paidat hilataan kattoon mahtipontisten seremonioiden saattelemana – toisten paidat unohtuvat komeron perälle homehtumaan.

Mutta kuka sinut omistaa? Kenelle sinä kuulut? Ja mitä se kertoo arvostasi? (Kysymys kuuluu:) kuka on luonut sinut? Kenen kädenjälki on sun käsissäs, sun silmissäs, sun hymyssäs? Kenen merkki on kasteessa piirretty otsaasi, kenen merkkiä kannat, ehkä muistona rippikoulusta, kaulassasi?

Ruotsalaista tuuria – MITÄ SINUSSA ON SISÄLLÄ?

Toisaalta tavaran arvo riippuu myös siitä, mitä siinä on sisällä.

Otetaanpa esimerkiksi tämä muovipullo. Jos pullo olisi tyhjä, ja kiikuttaisin tämän pullonpalautusautomaattiin, saisin ruhtinaalliset 20 senttiä. Jos tämä olisi kauppiaan hyllyssä, ja tässä olisi lähdevettä, sama pullo maksaisi noin euron. Jos veden sekaan olisi laitettu kuplia, hinta olisi pikkuisen korkeampi – koska kuplat ovat kalliita. Mutta jos tässä samassa muovipullossa olisikin sisällä jotain hyvin harvinaista ja haluttua, vaikkapa puhdasta, nestemäistä ruotsalaista tuuria, jota juomalla tulisit yhtä onnekkaaksi kuin naapurimaan urheilijat, hinta pompsahtaisi pilviin.

Mitä sinussa on sisällä? Oletko vain geenejä, sattumanvaraista avaruusromua tyhjässä, kolkossa galaksissa. Vai onko sinulla ikuinen sielu? Millä sellaisen voisi ostaa — tai myydä? Et ole rihkamaa tai kertakäyttökamaa, vaan sinuun on painettu Jumalan kuva. Sinun hintasi on mittaamaton.

MITÄ SINUSTA MAKSETAAN?

Kolmas tapa hahmottaa jonkin asian arvo on yksinkertaisesti se, mitä siitä ollaan valmiita maksamaan. Ajattele: Jeesus oli valmis kuolemaan ostaakseen sinut omakseen. Jeesus oli valmis siihen, että hänet naulittiin ristille, jotta hän saisi sinut. Jumala on ostanut sinut ainoan poikansa verellä. Hyvä ystävä, se on sinun hintasi. Niin arvokas sinä olet Jumalalle.

On siis kolme tapaa määrittää (minkä tahansa asian, myös) ihmisen arvo: kenelle jokin kuuluu, mitä siinä on sisällä, ja mitä siitä maksetaan – ja ihmisen kohdalla jokainen niistä johtaa Jumalan luo. Jumala tekee meistä äärettömän arvokkaita. Se on totuus, joka ei muutu, vaikka et itse tuntisi itseäsi arvokkaaksi. Ei se ole kiinni siitä, kuinka sotkussa elämäsi on, kuinka vaikea sun on hahmottaa mitä sun pitäis olla, kuinka paljon kipua sinulla on sisälläsi, tai kuinka käytetyksi tunnet itsesi. Tai kuinka vähän sinua edes kiinnostaa. Se on kiinni siitä, että Jumala rakastaa sinua – ja rakastamalla hän tekee meistä kauniita, tekee meistä totta.

Olet siis arvokas, koska Jumala rakastaa sinua. Ja tiedätkö mitä? Voit katsoa ihmistä vieressäsi, ja vaikka onnitella häntä, koska sama pätee myös häneen. Hänkin on Jumalalle mittaamattoman arvokas. Häntäkin Jumala rakastaa. Eikä vain ystävääsi siinä vieressä, vaan myös vihollistasi – sitäkin ihmistä, josta et pidä, jolle toivot pahaa, jota sinä kiusaat tai joka kiusaa sinua.

Toisin sanoen: kun loukkaat, vihaat tai kiusaat lähimmäistäsi, teet niin sellaiselle ihmiselle, joka on Jumalalle mittaamattoman rakas, arvokas ja tärkeä. Ja kun väheksyt itseäsi, väheksyt jotain sellaista, joka on Jumalalle äärettömän rakas, arvokas ja tärkeä.

Vajaan sekunnin jännitysnäytelmä – SIITÄ MIKÄ ON ARVOKASTA, PIDETÄÄN HUOLTA

Näin kesällä lyhyen, alle sekunnin mittaisen jännitysnäytelmän. Tuon trillerin pääosaa esitti tyttö, jonka kädestä puhelin jotenkin luiskahti korkealle ilmaan. Oli kuin aika olisi hidastunut, dramaattinen, jylhä musiikki pauhannut, kun tuo tyttö kuolemaa halveksuen syöksyi maahan, ja yritti saada puhelimen kiinni ennen kuin se osuu lattiaan ja menee sirpaleiksi. Ehkä sinäkin olet nähnyt vastaavan kohtauksen – ne ovat melko yleisiä nykyään. Tarinalla on opetus: siitä mikä on arvokasta, pidetään hyvää huolta. Vähempiarvoinen saa mennä. Käsi voi katketa, nenä saa murtua — kunhan puhelin vain pysyy ehjänä.

Arvokkaasta pidetään huolta. Niin Jumalakin tekee, hän haluaa pitää meistä jokaisesta tiukasti kiinni. Maailmassa, jossa niin moni asia pelottaa, houkuttaa ja on valmis vahingoittamaan meitä, Jumala ei halua antaa meidän eksyä. Ja synti eksyttää. Jumalan tahdon vastainen elämä, Raamatun ohjeiden vastainen elämä, se eksyttää ikuisen elämän tieltä. Siksi se on Jumalan tahdon vastaista. Sellaista syntiä ei olekaan, joka ei sotke elämää, nakerra pientä palaa meidän onnellisuudestamme, erota meitä edes vähän kauemmas toisista ihmisistä, itsestämme tai Jumalasta. Me luulemme pystyvämme hallitsemaan syntiä, pelaamaan peliä sen kanssa ja voittamaan. Tekemään syntiä sopivasti. Mutta ei ole olemassa syntiä ilman seurausta – eikä se seuraus ole ikinä hyvä.

…JA SITTEN NE TEHTÄVÄT

Siksi Jeesus antaa meille nämä kaksi epämiellyttävää tehtävää. Jeesus on valmis laittamaan meidät vaikeisiin, kiusallisiinkin tilanteisiin, koska Hyvän Paimenen sydän lyö eksyneitä kohti. Jos veljesi tekee syntiä, mene ja ota asia puheeksi. Se ei ole kivaa eikä muodikasta, eikä se lähtökohtaisesti tee hyvää ihmissuhteelle. Mutta se voi ohjata yhden eksyneen takaisin ikuisen elämän tielle. Jos kaverisi olisi ampumassa itseään jalkaan, varmaan kysyisit häneltä, että onkohan tuo nyt ihan loppuun asti mietitty juttu. Sitähän Jeesus tässä sanoo.

Vielä vaikeampi on vaatimus loputtomasta anteeksiannosta, johon Jeesus meitä kehottaa. Ihmiseltä se ei onnistu. Kun meitä loukataan, me haudomme mieluummin kostoa, hoidamme sisällämme kasvavaa katkeruutta kuin kauneinta ja rakkainta puuta. Tahdomme huutaa ja satuttaa. Me haluamme vaalia kaunaa, helliä sitä, nähdä sen kasvavan. Vaikka me huomaamme, kuinka sen myrkky vuotaa elämään, siitä on vaikea päästää irti. Jokainen, jota on loukattu verisesti, tietää, että ei anteeksiantaminen ole helppoa. (Ei ole helpompi antaa anteeksi kuin jäädä kaunaan kii.) Eikä siihen todellakaan tee mieli ryhtyä. Mutta jos olet antanut jotain suurta anteeksi, tunnet anteeksiannossa olevan ihmeellisen parantavan voiman. Myös kaikki me, jotka olemme loukanneet verisesti ja saaneet anteeksi, tiedämme sen. Sitä voimaa ei löydy mistään muualta. Siksi on helppo sanoa, että se on Jumalasta. Jos tiedät tai edes arvelet loukanneesi toista ihmistä: pyydä anteeksi. Ja jos kannat sydämessäsi kaunaa: anna anteeksi.

Meillä on anteeksiantava Vapahtaja, joka ristilläkin rukoilee anteeksiantoa niille, jotka häntä pilkkaavat. Me olemme suuren anteeksiantajan lapsia – ja kun ymmärrämme, kuinka paljon me olemme saaneet anteeksi, siinä on hyvä opetella antamaan anteeksi myös muille.

Maailma kutsuu nauramaan niille, jotka mokaavat. Maailma houkuttelee jyrkänteen reunalle, ja pilkkaa niitä jotka tippuvat. Maailma kutsuu pistämään välit poikki, kun sinua loukataan. Jeesus ei sulje epäonnistunutta ulos, vaan kutsuu eksynyttä kotiin, ja opettaa meitä tekemään samoin.

Näin nämä kaksi tehtävää kietoutuvat yhteen, ja ovat oikeastaan yksi ja sama asia. Jeesus antaa tehtävän, ettei yksikään väsynyt, langennut tai katkeroitunut jäisi yksin. Ettei yksikään koditon, eksynyt tai rikkinäinen jäisi pimeään. Ettei yksikään jäisi yöhön,

vaan löytäisi kodin, missä on valoisaa ja lämmintä, missä ovat toiset kristityt, missä rakkaus parantaa syvätkin haavat ja missä ikuisena aurinkona loistaa kaiken anteeksiantava, rakastava Jumala.

Tähän rakastavaan, kolmiyhteiseen Jumalaan me tunnustamme nyt uskomme.

Vastakohtina lattian tärinä ja hiljentyminen

Vastakohtina lattian tärinä ja hiljentyminen

Tämän vuoden Maata Näkyvissä -festarit alkoivat vauhdikkaasti jo iltapäivällä Messukeskuksessa Jellonan ja Groovefemin tahdissa. Gatorade Centerillä illan energinen meno huipentui, kun lavalle kiipesi perjantai-illan pääesiintyjä. Brittibändi LZ7 esiintyi Maata Näkyvissä -festareilla jo kuudetta kertaa. Bändin suosiosta kertoo fanimäärä: lavan edusta täyttyi ihmisistä nopeasti.

LZ7 on ollut aina hyvä live-esiintyjä, eikä yleisö joutunut pettymään tänäänkään. LZ7 nosti tunnelman korkealle ensimmäisestä kappaleesta alkaen. Lavan edessä nuoret osallistuivat konserttiin taputtaen, hyppien ja ilakoiden. Lattiat tärisivät basson ja rumpujen rytmissä hyppivien nuorten tahdissa. Innostunut tunnelma välittyi katsomossa istuvillekin.

Vastapainoa illan menolle ja meiningille antoi puoli kymmeneltä alkanut Taivas koskettaa maata -iltamessu. Messuväen johdatteli yhteislauluihin Tuomas Auvinen band, ja Antti Koskenniemen saarna ihmisen arvokkuudesta ja anteeksiannosta hiljensi väen kuuntelemaan. Illan päätteeksi festarikansa sai hiljentyä ehtoolliselle.

Festarit saavuttivat tänä vuonna perjantaina noin 6 000 kävijän rajan. Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen on väkimäärään tyytyväinen: ”Nuorten aktivoiminen toimintaan mukaan on haastavaa, joten 6 000 tuntuu hyvältä kävijämäärältä. Tunnelma on ollut välitön ja innostunut. Edellisvuosien tapaan yhteisöllisyys on ollut vahvaa tänäkin vuonna. Erityisesti tästä päivästä mieleeni jäi Dien Taylorin opetus Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan. Puhe oli erinomaisesti nuorille suunnattu.”

Maata Näkyvissä -festarit käyntiin hyvällä sykkeellä

Maata Näkyvissä -festarit käyntiin hyvällä sykkeellä

Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorten tapahtuma alkoi vauhdikkaalla Varaslähtö festareille -konsertilla Turun Messukeskuksessa. Räväkkä nuori tamperelaisartisti Jellona sai nuoret festarihuuman pyörteisiin tarttuvalla soundillaan. Konsertissa esiintyi myös rock-, pop- ja funkmusiikkia soittava Groovefem, jonka humoristinen ote valloitti yleisön.

− Tapahtuma on lähtenyt hienosti käyntiin. Nuoria on saapunut paikalle lähes 190: stä seurakunnasta ympäri maan. Toivon, että kaikki kokevat mahtavat festarit, kertoo Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Lauri Halme.

Gatorade Centerin Tuuli kutsuu lentämään -konsertissa esiintyvät myöhemmin perjantaina muun muassa energinen brittibändi LZ7 ja suomalainen supersuosittu rap-artisti Mikaveli.

Festareita voi seurata useilla eri sosiaalisen median kanavilla. Facebook, Instagram ja Twitter täyttyvät viikonlopun aikana uutisista, kuvista ja festareiden parhaista paloista. Insta Stories ja Facobook-live näyttävät festaritunnelmia myös videoilla.

Maata Näkyvissä -festarit järjestetään tänä vuonna 33. kerran. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys ja Turun seurakunnat.

 

Instagram @maatanakyvissa

Facebook @maatanakyvissa

Twitter @maatanakyvissa

MN-festarit palauttaa Suomalaisen messun juurilleen

marraskuu 6, 2017

MN-festarit palauttaa Suomalaisen messun juurilleen

Kahden viikon kuluttua järjestettävien Maata Näkyvissä -festareiden sunnuntaiaamun jumalanpalveluksena on tänä vuonna Suomalainen messu ilman ehtoollista. Suomi 100 ‑juhlavuoden kunniaksi juhlaversiona eri puolilla Suomea ja ulkomaillakin kiertävä Suomalainen messu palaa Maata Näkyvissä -festareilla juurilleen. Lasse Heikkilän säveltämän Suomalaisen messun ensiesitys kuultiin Maata Näkyvissä -festareilla 1998.

Maata Näkyvissä -festareita järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen iloitsee Suomalaisen messun lauluista Suomen juhlavuonna festarisunnuntain sanajumalanpalveluksessa.

− Nuorisotyössä tässä päivässä eläminen on elintärkeää. Jotta tämän hetken identiteettimme on riittävän syvä, on tärkeää, että tunnemme ja tunnustamme historiamme. En keksi parempaa tapaa juhlia 100-vuotiasta Suomea nuorisofestareilla, Heinonen sanoo.

Turvallisuuteen ja yhteisöllisyyteen kiinnitetty erityistä huomiota

Heinoselta on syksyn aikana kyselty, onko festareille turvallista tulla. Hän vakuuttaa, että järjestäjät tiedostavat suuren vastuunsa ja turvallisuudesta huolehditaan hyvin.

− Näinä aikoina turvallisuusriskejä on aina siellä, missä on ihmisiä koolla. Maata Näkyvissä ‑festareiden on ollut aina pakko huolehtia turvallisuudesta erittäin tarkasti. Osanottajistamme valtaosa on alaikäisiä, ja vastuumme on suuri. Tänä vuonna laukkutarkastukset vievät entistä enemmän aikaa, mutta se on hyödyksi meille kaikille.

Bändien ja puhujien lisäksi Maata Näkyvissä -festareihin kuuluu olennaisesti yhteisöllisyys. Tänä vuonna mahdollisuuksia kohtaamiseen ja yhteiseen tekemiseen on entistäkin enemmän, sillä Gatorade Centerin käytävillä on uusia aktiviteetteja.

− Iloitsen suuresti festareiden interaktiivisesta kehityksestä. On hienoa, että meillä on entistä enemmän paikkoja yhteyden ja yhteisöllisyyden kehittämiseen. Samalla on hienoa huomata että Suomessa on niin hienoja gospelyhtyeitä, jotka ammentavat viestinsä ja energiansa Jumalan Sanan lupauksista, Heinonen sanoo.

Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorten tapahtumaa, Maata Näkyvissä -festareita vietetään 33. kertaa 17.–19.11.2017. Tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Gatorade Centerille ja Turun Messukeskukseen odotetaan tänäkin vuonna 19 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja joukko Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia.

Turvallisuus festareilla

lokakuu 30, 2017

Turvallisuus festareilla

Maata Näkyvissä -festarit huolehtivat turvallisuudesta

”Viime aikaisten tilanteiden valossa ihmiset ovat huolissaan kyselleet, onko Maata Näkyvissä -festareille turvallista tulla. Kyllä on! Huolehdimme Maata Näkyvissä -festareilla jokaisen turvallisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla ja otamme turvallisuutta koskevat asiat erittäin vakavasti.”, kertoo projektipäällikkö Lauri Halme.

Tänä vuonna sekä Messukeskuksen että Gatorade Centerin ulko-ovilla on turvatarkastukset. Sisälle Messukeskukseen ja Gatorade Centeriin saa viedä vain reput, käsilaukut ja olkalaukut, jotka tarkistetaan aina sisälle mentäessä. Kaikki isommat laukut (treenikassit, rinkat, matkalaukut, duffel bagit jne.) tulee jättää autoon tai viedä ilmaiseen laukkujen narikkakonttiin, joka sijaitsee Messukeskuksen seinustalla, parkkialueella.

Gatorade Centeriin ei saa tuoda juomapulloja tai tölkkejä. Kaikki pullot, tölkit ja purkit ovat kiellettyjä. Avaamattomat 2dl mehutetrat ovat sallittuja.

Lue kaikki turvallisuusohjeet täältä.

Lämpimästi tervetuloa Maata Näkyvissä-festareille!

Minä en hylkää sinua

lokakuu 17, 2017

Minä en hylkää sinua

Iloisesti hymyilevä henkilö kävelee minua vastaan. Hän kysyy iloisesti: ”Muistathan minut?” Yritän peittää hämmennykseni ja vakuutan hänessä olevan paljon tuttua. Sitten hän kertoo hiukan pettyneenä tapaamisestamme neljä vuotta sitten Maata Näkyvissä -festareilla: ”Meillä oli hauska yhteinen lauantai, hassua ettet sinä muista.”

Unohdetuksi tuleminen on kuin pieni kuolema. Sinua ei enää ole tälle henkilölle, jonka kanssa teillä on yhteisen kokemuksen paksuinen hieno side. Unohdin sen sillan, jota myöten yhdessä kävelimme kenkiemme kopistessa samaan tahtiin muistojen lautalattiaa vasten.

Toinen hämmentävä asia on näkymättömäksi muuttuminen. Tiiviissä ripariporukassa, koulun pitkällä välitunnilla tai seurakunnan nuortenillassa olet yhtäkkiä näkymätön. Ihmiset ympärillä katselevat yhteisiä videoita puhelimistaan, heillä on yhteisiä juttuja ja tarinoita, mutta sinä et kuulu niihin, vaikka olet ollut paikalla joka tilanteessa. Istut siinä ihan vieressä, mutta kukaan ei huomaa sinua. Kolme kaveriasi lähtee kauppaan, he unohtavat kysyä sinua mukaan. Ulkopuolisuuden haamu tulee taas kuiskuttelemaan lannistavaa lauluaan: ”Olet yksinäinen luuseri, kukaan ei välitä sinusta.”

Olet kuitenkin väärässä. Yksi ei hylkää ja Yksi ei unohda. Jeesus kulkee mukanasi. Hän on vierelläsi aina. Hän ei unohda sinua milloinkaan. Hänelle et ole ulkopuolinen tai näkymätön. Ilmestyskirjan kohta 3:20 kertoo ystävästäsi, joka tulee luoksesi, pyyhkii kyyneleesi kysyen: ”Kuinka jaksat?” Hän tulee sydämesi kotiin, koputtaa oveen ja sanoo: ”Nyt juhlitaan, nyt syödään yhdessä, sinä ja minä.”

Jeesus on uskollinen. Hän ei unohda sinua koskaan. Tästä teemasta lisää lauantaina 18.11.2017. Ole kuulolla!

– Juha Heinonen
Sleyn nuorisotyön johtaja

MN-liiga

syyskuu 22, 2017

MN-liiga

Maata Näkyvissä -festarit perusti MN-Liigan

Maata Näkyvissä -festarit on ollut jo pitkään Suomen ja Pohjois-Euroopan suurin kristillinen nuorisotapahtuma. Maata Näkyvissä -festarit kerää vuodesta toiseen kymmentuhatpäisen osallistujajoukon kokemaan ainutlaatuista festaritunnelmaa. MN-festareiden iso tuntomerkki on yhteisöllisyys, joka syntyy eri puolilta Suomea tulevien ihmisten kesken. Oma iso panoksensa ainutlaatuisen yhteisöllisyyden syntyyn on tapahtuman yli tuhannen talkoolaisen työpanos. Suurin osa talkoolaisista on nuoria ja nuoria aikusia, mutta vapaaehtoisen aikuisväen joukko kasvaa jatkuvasti.

Maata Näkyvissä -festarit on kristillisen nuorisokultturimme näyteikkuna. Maata Näkyvissä -festareilla on nähty vuosien aikana suomalaisten kärkiartistien lisäksi myös kansainvälisiä musiikkiartisteja ja puhujia sekä monia kristillisen taiteen edustajia.

Nyt Maata Näkyvissä -festarit kutsuu osallistujia, talkoolaisia, nuorisotyöntekijöitä, esirukoilijoita ja kaikkia festareiden ystäviä kokemaan tiiviimpää yhteyttä läpi vuoden. Jokainen joukkue tarvitsee vahvan tukiverkon, ja Maata Näkyvissä -festareiden kokoontumispaikkana on ollut vuodesta 1991 lähtien Turun jääkiekon kehto, Gatorade Center. Näistä syistä yhteydenpidon väline on nimetty MN-liigaksi.

Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikön Lauri Halmeen mukaan MN-liigalle on ollut pirstaloituvan toimintakulttuurin keskellä tilausta jo pitkään, ja nyt oli aika laittaa tämä hanke liikkeelle. Myös Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen iloitsee uudesta MN-Liigasta.
”Näinä aikoina tarvitsemme yhteyttä ja esirukousta tämän työn kanssa entistä enemmän”, hän sanoo.

MNLiiga kutsuu yhteyteensä tarjoten säännöllistä yhteydenpitoa sekä uutisia ja kuulumisia Maata Näkyvissä -festareiden tiimoilta. Jäseniltä toivotaan esirukousta sekä mahdollista taloudellista tukea festareiden hyväksi. MN-Liigaan liittyminen on ilmaista ja kaikille avointa.

 

Liity MN-liigaan osoitteessa: lyyti.in/mnliiga

Voit luottaa minuun

syyskuu 8, 2017

Voit luottaa minuun

Viiden minuutin välitunti kemian ja ruotsin tunnin välissä antaa mahdollisuuden pienelle matkailulle pois arjen harmaudesta. Sanni selailee ystäviensä mukana puhelintaan koko välitunnin. Koulun aulassa on tarjolla jälleen iso määrä informaatiotulvaa; kuvia, pelejä ja videoita. Ystävät, tutut ja tuntemattomat viestittävät monenkirjavaa tietoa, johon pitäisi tarttua ja josta pitäisi valikoida oleellinen mukaan omaan elämään. Peukuissa ja sydämien määrässä ruudulla ei kannata säästellä toisten kuvia arvioidessa, jos on vähänkin sellainen olo, että haluan olla mukana tässä porukassa.

Hektisen maailman melskeen keskellä pieni ihminen joutuu tekemään monenmoisia valintoja kymmeniä, jopa satoja kertoja päivässä. Joudumme tekemään myös isoja valintoja epämääräisen tiedon perusteella jo silloin, kun melkein kaikki tulevaisuuteen ja omaan identiteettiin liittyvä on vielä ison hämärän peitossa. Onneksi lyhytjänteisen maailmankuvamme keskellä seisoo Hän, jolla on valta taivaassa ja maan päällä. Hänellä on meille ihan paras neuvo ja viesti. Jeesus ojentaa kätensä ja sanoo: ”Tule ja seuraa, voit luottaa minuun.”

Paavali ei turhaan kirjoittanut tessalonikalaisille: ”Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.” Maata Näkyvissä -festareilla haemme turvallista olkapäätä, selkeää suuntaa, hyvää meininkiä ja varmoja valintoja kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. Tervetuloa Turkuun Maata Näkyvissä -festareille teemalla ”Voit luottaa minuun”.

Vuoden 2017 festariohjelma on julkaistu!

toukokuu 5, 2017

Vuoden 2017 festariohjelma on julkaistu!

Marraskuussa vietettävien Maata Näkyvissä -festareiden ohjelma on julkaistu. Lauantain pääesiintyjäksi on kiinnitetty yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Tenth Avenue North. Yhdysvalloissa suurimpia kristillisiä festareita pääesiintyjänä kiertävä yhtye saatiin vihdoin Suomeen.

− Kävimme toissakesänä jenkeissä katsomassa bändejä ja Tenth Avenue North teki silloin lähtemättömän vaikutuksen muiden huippubändien seassa, tapahtuman projektipäällikkö Lauri Halme kertoo. – Bändi sai mielettömän otteen yleisöönsä ja heidän sanomansa käsitteli hienolla tavalla jokaisen ihmisen iloja ja kipuja. Heti keikan jälkeen olimme sitä mieltä, että tämä on saatava Suomeen.

Lauantaina nähdään myös saksalainen dance-, pop- ja rockyhtye Good Weather Forecast (GER). Viimeksi vuonna 2015 Maata Näkyvissä -festareilla esiintynyt yhtye julkaisee syksyllä uuden albumin ja tulee sen tiimoilta kiertämään Eurooppaa kiihtyvällä tahdilla.

– Bändi on tehnyt tinkimätöntä työtä musiikkinsa eteenpäin viemiseksi ja on upeaa saada heidät jälleen Turkuun, Halme toteaa.

Edellisten lisäksi Maata Näkyvissä -festareiden lavalle nousee manchesteriläinen hip hop-, rap- ja dance-yhtye LZ7 (UK), joka on festarivieraiden kestosuosikki.

Kotimaisista gospelartisteista lavalla nähdään mm. gospelrockin kärkinimi Park 7, räppärit Mikaveli ja Roisi Roni sekä ensi kertaa Gatorade Centerin lavalle nousevat NNS ja Ida Bois. Lauantai-illan esiintyjiin kuuluu myös rap-artisti Ruudolf, joka on tehnyt upean uran artistina ja tuottajana debyyttilevynsä Doupeimmat Jumala seivaa jälkeen.

Maata Näkyvissä -festareita vietetään tänä vuonna 17.–19.11.2017. 33. kertaa vietettävä tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Nykyään se on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten tapahtumista. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna yli 20 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja joukko Turun evankelis-luterilaisia seurakuntia.

 

Ohjelma julki 3.5.

huhtikuu 28, 2017

Ohjelma julki 3.5.

Maata Näkyvissä -festareita vietetään tänä vuonna 17.-19.11. teemalla ”Voit luottaa minuun”.

Ohjelma julkaistaan näillä nettisivuilla 3.5. iltapäivän aikana.

 

Maata Näkyvissä -leiri 10.-12.3.2017

helmikuu 6, 2017

Armo

‪Tämä vuosi juhlitaan puolen vuosituhannen parasta tapahtumaa. Saksalainen pastori naulasi kirkkonsa oveen ison viestin kaikkien nähtäväksi. Teesit huusivat tärkeän tiedon: Ihminen ei pelastu omilla ansioillaan vaan yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Jeesuksen tähden. Tätä viestiä huudamme, laulamme, pompimme ja hihkumme myös täällä, Maata Näkyvissä -leirillä maaliskuussa Karkussa. Meillä on armo, meillä on Maata Näkyvissä.
Tervetuloa mukaan!!
T. Festaritiimi

OHJELMA

‪Perjantai 10.3.2017

17:00 Punaiset valot vaihtuvat vihreiksi
Baana on aurattu auki. Päivällinen katettu valmiiksi ja ilmoittautuminen alkaa.

18:45 Urku auki armossa kiinni
Kauanko vielä, ennen kuin ovet aukeavat ja bändi alkaa soittaa? Ei enää sekuntiakaan, vartti sinne tai mieluummin tänne, kun festarileirin alkupaloja tarjotaan kaikilla mausteilla. Alkulämpöjen noustessa odotellaan pitkän tien matkaajia, mutta nyt lauletaan, fiilistellään ja ihmetellään festarileirin kuumaa huumaa. Alkulämmittelyissä mukana Houseband, videoita, haastatteluja ja salamapuheenvuoroja.

19:30 Hullut päivät Taivaan pörssikursseilla
Taivaankannen tienoilta ei kanneta keltaisia kasseja, sillä näiden markkinoiden tuotteita ei osteta halvalla, eikä tinkiminen kannata. Suurimmat aarteet heitellään janoisille matkaajille ilmaiseksi ilman paineita, kun kaikki on lahjaa! Maata Näkyvissä -festarileirin isoissa avajaisissa lauletaan, iloitaan sekä ylistetään Armon antajaa. Yhteistä laulamista liidaa Riina Halme & co. Mukana Houseband sekä festariväki, videoita sekä tunnelmaan sopivia tsydeemejä pilvin pimein.

20:45 Iltapala

21:15 Perjantaina koko rahalla
Kun ympäri mennään ja yhteen tullaan, niin maisema saattaa heittää kärrynpyörää ja sielun peilin pysäytyskuvassa näkyvät kyynelten tekemät vuonot poskipäiden seudulla. Painaville repuille löytyy kantaja, ja väsyneisiin askeleisiin saadaan uutta virtaa ja dynamiittia. Raamattuopetus 1: Armon antaja vs. armon kantaja, Lasse Simpanen, musiikilliset hypet heittelee Roni Samuel.

‪23:15 Ovi auki onnen maahan
Suurelle pihalle kurvannut, väsynyt sekalainen seurakunta huomaa ilokseen, että harja on jätetty oven väliin. Sisällä on lämmintä ja viihtyisää, ja seurakin on ihan parasta A-ryhmää. Iltahartaudessa Maaria Toskala ja Houseband.

 

‪Lauantai 11.3.2017

8:00 Aamupala

9:00 Avaruuden kattoikkunalla
Voiko ihanammin aamun enää alkaa, laulaa tekopirteä trubaduuri, mutta aamufestariastronautti lentää mollissakin linnunradan ympäri hyvällä meiningillä. Festarileirin avaruuden ikkunasta näkee kauas ja kuulee kaukaisuuden kuiskaukset sekä vieressä matkaavan sydämen lyönnit. Täältä me suuntamme uuteen päivään yhdessä, sydämet samassa tahdissa pamppaillen. Aamuhartaus Lauri Halme, Houseband, yhteislaulua sekä festarileiriin heräämistä. Raamattuopetus 2: Armotonta menoa teillä, toreilla ja meillä, Iida Halme.

10:30 Workshopit

‪11:45 Lounas

‪12:00 Festarikauppa ja kappeli avoinna

‪12:45 Tiesin, että tunnet samoin
Täydessä aamujunassa ei katsota silmiin eikä juttu oikein luista. Yhtäkkiä sisään astuu joku, joka huomaa ihmisen. Hän puhuu, nyökkää ja kuuntelee. Iloisen puheensorinan lisääntyessä junavaunun harmaat seinät ovat muuttuneet oransseiksi. Konsertissa lähellä meitä Park 7 acoustic, Houseband sekä raamattuopetus 3: Lähimmäisen paikka ja palkka, Eveliina Kiviranta & Minttu Ryösö.

14:00 Päiväjuoma

‪14:30 Open stage, avoin lava
‪Tyttö, sinä olet tähti, hei poika, sinussa on potkua! Nyt talentit pois piilosta ja hyvällä meiningillä esiintymään maailman parhaan yleisön eteen.

15:15 Ihan pihalla superspesiaali
Kellot soivat ja sireenit huutavat koko Maata Näkyvissä -leirin superseurakunnan ihan pihalle, mutta suurimpien kujeilujen jälkeen juostaan, hypitään ja heilutaan, kun jalkojen alla on kovaa maata. Mukana koko MNF-leiritiimi, sinä sekä minä.

‪Saunat

17.00 Päivällinen

‪18.00 Studioinfot

‪18:10 Studiot

‪‪19:30 Armon aurauskulmilla
Salamavalojen loisteessa punaisia mattoja pitkin liikkuu värikäs seurakunta. Illan isäntä on asentanut valot kohdalleen ja vääntänyt vivuista aina oikeaan suuntaan ihastellen jokaista luotua lastaan. Kaikki antavat parastaan hurraavan yleisön edessä. Pitkiä katseita ja nopeita käänteitä tarjoilevassa Festarileirigaalassa mukana pajojen satoa, Fanni & Ilona, Tikkis ja Toikkis, Nuorisotyölinja, Houseband sekä raamattuopetus 4: Jotain rajaa armollakin, Juha Heinonen.

20:45 Iltapala

‪21:30 Lupauksien lainelaudalla
‪Elämän myrskynratsastajat menevät taas täysillä seitsemääsataa, hyvän sään hyökyaalloilla ehtii ihmetellä paremman rannan ihmeellistä näkymää. Näillä aalloilla ei ketään lyödä laudalta, vaan mukaan mahtuu surffareista pienin sekä suurin. Iltagaalan isossa jatko-osassa GFM, Houseband sekä nuoren puheenvuoro.

‪23:30 Paratiisin jälkilämpö
‪Tänä iltana pitkän ilon jälkeen itketään vain ilon ja helpotuksen kyyneleitä. Lupauksen lapsilla on hämärän hetkellä mukanaan myötätuuli. Pimeän pelko poistuu, kun tutun koivukujan päässä tervehtii tuttu pihavalo. Olemme kotona taas. Iltahartaus Valtteri Tikkakoski, mahdollisuus rukoukseen ja sielunhoitoon.

 

‪Sunnuntai 12.3.2017

8:30 Aamupalaa omaan tahtiin

‪9:15 Kuningashuoneen kattohuoneistossa
‪Aavikon tuulessa voi unihiekka kutittaa hetken silmäkulmaa, mutta voittajan puolelta ilosanomaa huutava viidakoiden valtias läppää nupit kaakkoon ja kokoaa kansan juhlahuoneen parvekkeelle, josta näkee kauas. Aamun ensihetkissä mukana Houseband, Jellona sekä Nuorisotyölinja.

‪Pakkailua ja kikkailua

‪11:00.Taivas koskettaa maata -messu
Seurakunta kokoontuu yhdessä Jumalan armosta ja rakkaudesta nauttimaan sekä juomaan kuolemattomuuden maljasta. Tässä on ihmeellisen hyvä olla. Ehtoollisjumalanpalvelus: Erkki Koskenniemi ja Markus Malmivaara.

Lounas

13:15 Kotirannan katseenvangitsijat
Sumuisen pellon reunalla toivonkipinät synnyttävät sakean savuverhon. Tuuhean metsän suojasta nousee musiikki, joka kutsuu näkemään, kokemaan ja kuuntelemaan, mitä Mestarilla on tänään tarjolla. Festarileirin viimeisessä risteyksessä parasta matkaseuraa tarjoaa Houseband, MN-tiimi videoineen ja juttuineen sekä Samuli Luomaranta ja Kotiinpalaajat. Raamattuopetus 5: Mitä kannat repussasi, Markus Saarenketo.

 

Workshopit

1. Beaty & showers: Luvassa hemmotteluhetkiä, kohtaamisia sekä pientä ja positiivista kuorimista niin ihon alta kuin päältäkin (vain tytöille). Veronika Puntila, Sanni Halme, Joanna Lindqvist ja Sari Aho.

2. Säbäjäbä rules: Liikunnallisia irtiottoja reikäpallon ja mailan kanssa. Tässä pajassa pelataan salibandyä. Aapo Anttoora

3. SingStar: Nyt tarjotaan itselle sopivaa paikkaa parrasvaloissa niille, jotka ilmaisevat itseään laulun lahjalla. Lauletaan, kohdataan ja treenataan jotain illlan ja seuraavan päivänkin varalle. Matias Piittala ja Houseband

4. ImproTeam: Mitä tapahtuu, kun astut tutusta käyttäytymisen kuplasta ulos, ja ihan tutuin mukavuusalueesi jää taakse? Tässä pajassa päästään kokeilemaan omia rajoja draaman alueella turhista lainalaisuuksista välittämättä. Juhani Tikkanen.

5. Maailmojen sota ja rauha: Mahdollisuus kokea jotain uutta ja mielenkiintoista. Maailmojen sota ja suuret rauhanneuvottelut pitävät maailman kohdallaan – ainakin heille, jotka ovat mukana Karkun pihametsässä. Oskari Puntila ja Valtteri Tikkakoski.

 

Studiot

1. Armolahjat vai arvolahjat: Paavali kehotti nuorta Timoteusta käyttämään armolahjaansa. Mitä armolahjoja Jumala voisi minulle antaa, ja missä ja miten niitä käytetään? Kenelle armolahjoja annetaan? Asiaa Jumalan antamista armolahjoista, Johan Helkkula.

2. Rauha X3: Maailma huutaa, vihaa ja villitsee levotonta sydäntä. Juoksenko pimeässä koko matkan vai voisinko löytää rauhan? Miten saan rauhan itseni, lähimmäisteni ja Jumalan kanssa? Rauhasta alustelee Timo Nisula.

3. Taas väsyttää: Aamulla on mahdotonta päästä liikkeelle, väsymys valtaa mielen, sydämen ja pikku hiljaa koko kehon. Miten selviydyn kaikkien vastuiden ja tekemisteni kanssa, kun väsymys seuraa kantapäillä? Väsymyksen problematiikaa avaa Laura Lamminmäki.

4. Vastaako Jumala: Rukoushetkissä ajatus harhailee ja rukous katkeaa kattoparruun. Arjen haasteissa Jumala tuntuu olevan hiljaa ja kaukana. Onko Jumala nukahtanut, vai eikö hän välitä minun toiveistani, iloistani ja suruistani? Vastaako Jumala, kysyvät Sanni Halme ja Joanna Lindqvist.

5. Suvaitsemattomat tiukkapipot: Olenko rasisti, tiukkapipo vai konservatiivinen vanhauskoinen? Miksi suvaitsevaisimmat kristityt ovat niin vihaisia heille, jotka erottavat oikean väärästä, ja miksi kristityn tulee hyväksyä erilaisuus? Miksi rasismi on aina väärin? Suvaitsevaisuudesta, Remo Ronkainen.

INFOT

Maata Näkyvissä -leiri järjestetään Karkuun evankelisella opistolla, joka sijaitsee junaradan varrella. Voit siis saapua leirille junalla tai omalla kyydillä. Tarvittaessa noudamme sinut opistolle Karkun rautatieasemalta.
Sinun tulee olla vähintään 15-vuotias tai olet menossa tämän vuoden aikana rippikouluun.

Leirihinnasto
– Kokopaketti: 49 € (sisältää ruoat, majoituksen ja ohjelman)
– Osapaketit: pe–la 39 €, la–su 39 € (sisältävät ruoat, majoituksen ja ohjelman)

Ilmoittautuminen
https://keokarkku.fi/lyhytkurssi/maata-nakyvissa-leiri-2/
Klikkaa ”Ilmoittaudu lyhytkurssille” ja valitse listasta ”Maata Näkyvissä -leiri 10.-12.3.2017”
– Ilmoittaudu leirille 3.3.2017 mennessä
– Ilmoittautuneille lähetämme leirikirjeen postitse.

Kulkuyhteydet

Karkkuun pääsee kätevästi junalla. Karkun rautatieasema on Tampereen ja Porin välisen radan varrella. Junamatka Tampereelta Karkkuun kestää puoli tuntia. Karkkuun pääsee myös linja-autolla. Tarkista oma matkareittisi: www.vr.fi tai www.matkahuolto.fi.

ESIINTYJÄKSI 2017?

tammikuu 18, 2017

ESIINTYJÄKSI 2017?

Halu päästä esiintymään?

Vuoden 2017 esiintyjähaku on auki nyt! Laita vapaamuotoinen hakemuksesi 15.2.2017 mennessä mahdollisine ääninäytteineen ja linkkeineen festaritoimiston sähköpostiin:

toimisto (at) maatanakyvissa.fi.

Haemme monenlaisia esiintyjiä: bändejä pienemmillä ja isommilla kokoonpanoilla sekä teatterilavalle sopivia ryhmiä ja artisteja. Olit sitten laulaja, sirkustaiteilija, näyttelijä tai mitä tahansa siltä väliltä: lähetä hakemuksesi rohkeasti!

Maata Näkyvissä 2016 Aftermovie

marraskuu 22, 2016

Käy tsekkaamassa festareitten virallinen aftermovie

bit.ly/mnaftermovie16

 

Kiitos!

Maata Näkyvissä -festarit tarjoili Lutheria nuorten kielellä

marraskuu 20, 2016

Maata Näkyvissä -festarit tarjoili Lutheria nuorten kielellä

Maata Näkyvissä -festarit kokosivat tänä vuonna Gatorade Centerille ja Turun messukeskukseen hieman yli 19 000 henkeä. Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma oli tänä vuonna osa lokakuun lopussa alkanutta reformaation merkkivuotta.

− Me lähestyimme aihetta Lutherin suurimman ja tärkeimmän löydön kautta, kertoo tapahtumaa järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen viitaten Lutherin ajatukseen siitä, että ihminen pelastuu yksin armosta uskon tähden. Ajatus oli omana aikanaan mullistava, ja Heinosen mielestä taas tänäkin päivänä ajankohtainen:

− Tässä monien totuuksien maailmassa eletään taas sellaista aikaa, että Lutherin ajatus on hyvin mullistava näkemys. Nuorille aiheesta pitää kuitenkin puhua hyvin konkreettisesti, sillä 500 vuotta vanha maailma ei ole muuten heille kovin in.

− Nyt ollaan vasta merkkivuoden alussa, mutta toiveissa ja rukouksissa on, että nämä asiat voisi kantaa nuoria koko vuoden eteenpäin. Silloin niillä olisi todellista merkitystä, Heinonen toteaa.

Festareilla aihetta onkin lähestytty paitsi puheissa ja opetuksissa myös erilaisten kisojen ja videoiden kautta. Koko syksyn on mm. ollut käynnissä instagam-kisa teemalla ”Armo kuuluu mulle” ja tapahtumapaikalla on voinut osallistua Luther-kisoihin ja voittaa playmobil-Luthereita.

Festarit ovat myös tuottaneet yhdessä reformaation merkkivuoden kanssa aiheeseen liittyvät videot, joiden teemoina ovat usko, juuret ja uudistuva seurakunta. Videot ovat katsottavissa festareiden youtube-tilillä.

− Videoissa näkyy juuri tää konkretia. Kun me puhutaan uskosta ja armosta, niin silloin pitää lähteä liikkeelle yksittäisistä ihmisistä ja siitä, miten ne asiat heihin vaikuttaa, Heinonen summaa.

Kultahippuja ja tähtien säihkettä festareiden lauantaissa

marraskuu 19, 2016

Kultahippuja ja tähtien säihkettä festareiden lauantaissa

Kuluneen viikonlopun aikana Maata Näkyvissä -festareilla on nähty tähtien loistoa myös päälavojen ulkopuolella. Festarikävijät ovat päässeet näyttämään osaamistaan ja kykyjään, kun tilaa ohjelmassa on tehty myös heille.

Lauantaina kahteen kertaan järjestetty Open Stage oli yksi tällainen mahdollisuus. Lavalle kiipesi laulajia, beatboksaajia, rap-artisteja ja tanssioita. Yleisö sai kuulla myös improrunonlausuntaa sekä pianon- ja nokkahuilun soittoa. Halukkaita esiintyjä oli runsaasti enemmän kuin esiintymisvuoroja.

Avointa lavaa juontaneen Pekka Laukkarisen mielestä juuri tämän lavan esiintyjistä löytyvät tulevaisuuden huiput:

− Maata Näkyvissä -festarit tarvitsee tulevinakin vuosina esiintyjiä niin gospelkaivoksiin,  teatterilavalle kuin päälavallekin. Ei tässä ole mitään hätää, kun te olette tulevaisuus, Laukkarinen kiitteli esiintyjiä.

Todellista urheilujuhlan tuntua taas oli ilmassa, kun seurakuntien parhaat pelaajat ottivat kisaa toisistaan ensimmäistä kertaa järjestetyssä Festaripingiksen Super Cupissa. Huikea finaali pelattiin lauantai-iltana Gatorade Centerin päälavalla koko festarikansan kannustaessa finalisteja.

Viikonloppu on sisältänyt myös paljon muita loistavia tähtihetkiä.

− Olen tänä vuonna iloinnut erityisesti yhteydestä nuorisotyöntekijöiden kanssa. Työntekijöiden tapaamisessa kuultiin hienoja puheenvuoroja. Oli myös hienoa katsoa yhdessä kohti tulevaa. Siellä tuli sellainen olo, että me tehdään festareita yhdessä, summaa Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen.

− Olen iloinnut myös hymyilevistä nuorten kasvoista joita näkyy paljon. Rukoukseni on, että sanoma armosta tavoittaisi nuoren seurakunnan jäseniä.

Lauantain kävijämäärä on ollut noin 7000 henkeä. Maata Näkyvissä -festarit jatkuvat vielä sunnuntain Gatorade Centerillä ja Messukeskuksessa. Ohjelmassa on luvassa sanajumalanpalvelus ja monipuolisesti musiikkia niin kristillisen musiikin nousevilta tähdiltä kuin pitkänlinjan konkareilta Suomesta ja maailmalta.

Weberin sanoma festarikansalle: Jumala rakastaa sinua ehdoitta

Weberin sanoma festarikansalle: Jumala rakastaa sinua ehdoitta

Yhdysvalloista Maata Näkyvissä -festareiden pääpuhujaksi saapunut Dan Weber välitti perjantaina ja lauantaina festarikansalle puhdasta evankeliumia. Weberin hyväntuulisuus ja huumorintaju yhdistettynä terävään sanomaan saivat monen kuulijan korvat sulamaan. Perjantai-illalla Weber puhui festariteeman mukaisesti armosta.

– Jumala ei hyväksy syntiä, mutta hän hyväksyy syntisen ihmisen – ei sen takia, että me olemme niin hyviä, vaan sen takia, että Jumala on niin hyvä. Hän on armollinen syntiselle Jeesuksen sovitustyön takia. Se on armoa. Jumala rakastaa sinua ehdoitta.

Päälavalla pidettyjen opetustuokioiden lisäksi Weber veti myös studiota, jossa pohdittiin vihan tunteita ja sitä, miten niitä pitäisi käsitellä. Hän toi useaan otteeseen esille, miten viha sumentaa aivomme niin, ettemme pysty ajattelemaan järkevästi. Vihaa ei hänen mukaansa saisi silti kieltää, sillä se purkautuu kuitenkin myöhemmin ja usein väärään kohteeseen. Jos vihan tunnistaa, sille on mahdollista tehdä jotain.

– Kun olet vihainen, rukoile Jumalaa, sillä hän osaa käsitellä vihaasi. Mieluummin haluan 2-vuotiaan lapseni purkavan vihansa minuun vaikka lyömällä ja potkimalla, kuin että hän menisi yksin omaan huoneeseensa itkemään. Samalla tavalla Jumala haluaa meidän purkavan tuntomme hänelle. Hän on tarpeeksi iso voidakseen käsitellä vihamme. Se ei satuta häntä, Weber kuvaili.

Weber painotti, että vihastuminen ei ole syntiä, mutta siitä on lyhyt matka syntiin. Siksi se on vakava asia. Vihastuessamme meidän tulisi katsoa toisia ihmisiä niin kuin Jumala heitä katsoo. Weber korostaa, että mitä tahansa toinen ihminen onkin tehnyt meitä vastaan, Jumala on aina antanut meille itsellemme anteeksi paljon enemmän. Jeesus kuoli meidän ja jopa meidän vihamiestemme puolesta.

Teatterilavalla ihminen esittää, Jumala puhuu

Teatterilavalla ihminen esittää, Jumala puhuu

 

Lauantaina Maata Näkyvissä -festareilla nähtiin taas, miten upeaa kristillistä esittävää taidetta Suomesta löytyy, kun teatterilavalle kiipesi monipuolinen kattaus erilaisia taideryhmiä. Esityksiä seurasi ääriään myöten täynnä oleva auditorio.

 

Tunnelma liukui teatterilavalla luontevasti esityksestä toiseen tummista maisemista kirkkaisiin valoihin ja ihmisistä näki, että he nauttivat esityksistä. Jumalan lahjat, tanssi, liike, näytteleminen, puhuminen, kaikki olivat käytössä teatterilavalla.

 

Teatterilavalla nähtiin mm. kaksi tanssiryhmää GS-Crew ja D&P, ”Dance and Praise”. Teatterilavan käyntiin polkaisut GS-Crew on kristillinen tanssijärjestö, jonka päälajina on street dance. Heidän halunsa on rohkaista, tukea ja yhdistää tanssijoita ympäri maailman.

 

Lietolainen D&P puolestaan esitti kaksi tanssiesitystä, joista toinen oli energinen hip hop -tanssi ja toinen tunnelmallisempi nykytanssiteos. D&P:n ensimmäisessä esityksessä keskiössä oli Raamattu ja musiikissa lauletut sanat ”pyhitä meidät totuudellasi” ja ”sanasi on totuus”.

Naamioteatteriesityksen yleisölle toi nähtäväksi esittävän taiteen kollektiivi Paraabeli, jonka perustajia ovat teatterialan freelancerit Iiris Autio ja Matti Halén. Paraabelin esitys oli uusi, ensiesityksessä oleva ”Olipa kerran puu”. Pohjana esitykselle oli Nebukadnessarin ja Esterin tarina Raamatussa. Ihmiset katsoivat täyden hiljaisuuden vallitessa valtaa ja vastuuta käsittelevää esitystä.

Viimeisenä lavalle nousi yleisön puolesta ”Suomen parhaimmaksi koomikoksi” tituleerattu stand up koomikko Mikko Vaismaa. Vaismaa veti yleisön heti mukaan esitykseen käyden vuoropuhelua yleisössä olleiden ihmisten kanssa. Teatterilavalla raikui vähän väliä ihmisten nauru, mikä kertoi Vaismaan juttujen uppoavan porukkaan erittäin hyvin.

Riemua, fiilistä ja armoa – maata on taas näkyvissä

Riemua, fiilistä ja armoa – maata on taas näkyvissä

Suuri kristillinen nuorisotapahtuma Maata Näkyvissä -festarit on alkanut Turun Gatorade Centerissä. Väkeä on saapunut eri puolelta Suomea runsain joukoin. Perjantain kävijämäärä kipusi tänä vuonna 6000 henkeen. Sleyn nuorisotyönjohtaja Juha Heinonen kommentoi tunnelmiaan:

− Olen iloinen siitä, että täällä on alusta asti ollut hyvä tunnelma. Ihmisistä näkee, että ovat odottaneet pääsevänsä festareille. Odotan festareilta paljon kohtaamisia, että nuoret saisivat kohdata toisiaan ja ennen kaikkea, että kaikkivaltias Jumala saisi kohdata tätä nuorta seurakuntaa. Ja että jokainen saisi hyviä eväitä elämää varten.

Perjantai-illan konsertissa Gatorade Centerissä ensimmäisinä lavalle kiipesivät esiintymään kotimaiset hip hop/rap-artistit Prinssi Jusuf ja Musta Barbaari. Paikalle jo ehtinyt väki kerääntyi lavan eteen tanssimaan ja tunnelma nousi heti korkealle. Molemmat artistit ovat laajasti tunnettuja sekä kristillisissä että populaaripuolen musiikkipiireissä.

Ulkomainen vahvistus perjantain ilta-konserttiin saapui Kanadasta. Hawk Nelson on vuonna 2003 perustettu bändi, joka soittaa pop/punk rockia. Bändi on esiintynyt Maata Näkyvissä -festareilla viimeksi 3 vuotta sitten. Laulaja Jason Dunn kertoi spiikissään, että alun perin bändin tarkoituksena oli vain pitää hauskaa. Sitten he huomasivat, että se ei pelkästään riitä. Illan konsertissa heidän esiintymisensä ei rajoittunut pelkkään hauskanpitoon ja hyppimiseen, vaan myös Jumalan rakkaudesta kertomiseen.

Iltakonsertin aikana permanto ei tyhjentynyt kuin puolivälissä pidetyn tauon aikana. Ihmiset jaksoivat seistä loppuun asti ja ylös katsomoon näkyi loistavia kännykänvaloja, heiluvia käsiä sekä ylös ja alas hyppivä ihmismassa. Katsomossakin ihmiset intoutuivat taputtamaan ja tanssimaan musiikin tahdissa. Perjantai-illasta päällimmäisenä jäi mieliin ihmisten riemu, fiilis ja sanoma Jumalan armosta.

Maata Näkyvissä -festarit käyntiin hyvällä sykkeellä

Maata Näkyvissä -festarit käyntiin hyvällä sykkeellä

Kylmä ja sateinen sää toivotti kansaa tervetulleeksi Turkuun perjantai-iltana, kun Maata Näkyvissä ‑festarit käynnistyivät 32. kerran.

Festareita vietetään teemalla Armo. Siihen tutustumaan kannusti heti perjantai-iltapäivällä juontaja Eemil Kulju.

− Nyt on puhe väkevästä armosta. Jos et ole vielä ole tutustunut armoon, niin suosittelen lämpimästi tutustumaan nimenomaan siihen armoon, jonka Jeesus antaa.

Perjantaina jo hyvissä ajoin paikalle saapuneiden aika illan pääkonserttia odotellessa sujui joutuisasti, kun ensimmäinen konsertti järjestettiin Messukeskuksen puolella jo iltapäivällä. Konsertissa esiintyivät festareiden ensikertalaiset Brosef ja Ida Bois.

Ensimmäisenä esiintynyt Brosef vei yleisön heti mukanaan letkeillä rytmeillä, vauhdikkailla melodioilla ja sujuvalla rapilla. Kuukauden päästä ensimmäisen levynsä julkaiseva yhtye ei sanoituksissaan ole unohtanut evankeliumia.

Tunnelmallisempia melodioita kuultiin, kun Ida Bois otti lavan haltuunsa. Kaunisääninen laulaja totesi spiikissään, että ihmisiä on monenlaisia samoin kuin erilaisia musiikkimakuja. Tämän jälkeen hän lauloi monen tunteman kappaleen Mestariteos todeten sen kertovan jokaisesta kuulijasta.

Tulevan viikonlopun aikana on tarjolla jokaiselle jotakin eri musiikkityylien välityksellä. Evankeliumia pidetään esillä myös lukuisilla raamattuopetuksilla. Festarivieraat pääsevät osallistumaan viikonlopun aikana erilaisiin aktiviteetteihin pingisturnauksesta ja futsalista avoimeen esiintymislavaan. Viikonlopun tapahtumia on mahdollista seurata sosiaalisen median eri kanavien kautta. Muun muassa Facebook-liven kautta pääsee kurkistamaan tapahtuman tunnelmaan ja kuulemaan esimerkiksi haastatteluja.

− Porukka vaikuttaa olevan liikkeellä hyvällä sykkeellä. Positiivisella fiiliksellä odotellaan, miten viikonloppu lähtee tästä vielä lentoon, toteaa festareiden projektipäällikkö Lauri Halme ensitunnelmista.

Pohjoismaiden suurinta kristillistä nuorten tapahtumaa, Maata Näkyvissä -festareita vietetään tänä viikonloppuna 32. kerta. Tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna noin 22 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Suurin rakkaus kantaa

marraskuu 11, 2016

Maata Näkyvissä -festareiden kolmantena päivänä pohditaan, mitä Jumalan armo saa aikaan. Apostolien teoissa kerrotaan, mitä tapahtui, kun Pyhä Henki oli helluntaina synnyttänyt seurakunnan. Opetuslapset ja muu väki kertoivat Jeesuksesta, mutta kuten luvusta 12 käy ilmi, hyvin liikkeelle lähtenyt evankeliumin työ kokee kovan takaiskun, kun Stefanos saa ensimmäisenä marttyyrinä surmansa uskonsa tähden. Kansa pakenee Antiokiaan nykyisen Turkin seudulle. Barnabas lähtee Jerusalemista selvittelemään, miten siellä jaksetaan, ja perillä häntä odottaa iloinen yllätys. Raamattu kertoo, että hän ilahtui nähdessään, mitä Jumalan armo oli saanut aikaan.

Mitä armo oli saanut aikaan, mikä ilahdutti Barnabasta? Todennäköisesti se, että paikalla oli runsaasti ihmisiä, joilla oli mukavaa ja kivaa, vaikka tulevaisuus varmasti huoletti heitä. Heillä oli evankeliumin kautta tietoisuus siitä, että he kelpaavat Jumalalle. Luulen, että porukalla oli hyvä yhteys keskenään. Ihmiset nauttivat myös uskon vapaudesta. Kipeyden ja vainojen keskellä kaikki on lahjaa, kaikki on armoa. Barnabas rohkaisi heitä pysymään uskossa, luottaen iloisella mielellä Raamatun lupauksiin. Sitä samaa hän sanoo tänään meille.

Toivon, että Jumalan armo saa aikaan suuria tulevilla Maata Näkyvissä -festareilla. Armo saa aikaan uskon iloa, riemua ja vapautta, suurta yhteyden tunnetta ja yhteisöllisyyttä. Jumalan armon vaikutuksesta usko saa syntyä, ja usko voi vahvistua. Saamme olla Maata Näkyvissä -festareilla taas Jumalan suurella aarrearkulla. Suurin aarteemme on evankeliumi, tietoisuus siitä, että Jeesuksessa saamme syntimme anteeksi ja kelpaamme Jumalalle. Tästä tiedosta iloitsemme Turussa. Mitä armo saa aikaan, kun Maata on Näkyvissä?

Juha Heinonen

Poikkeuksellista yhteisöllisyyttä Maata Näkyvissä -festareilla

marraskuu 8, 2016

Poikkeuksellista yhteisöllisyyttä Maata Näkyvissä -festareilla

Kahden viikon päästä vietettävät Maata Näkyvissä -festarit ovat muutakin kuin bändien ja puhujien ilotulitusta. Tapahtumassa panostetaan erityisesti siihen, että nuoret saataisiin musiikin kuuntelun ja oleskelun lisäksi itse aktiivisesti osallistumaan ja tutustumaan muihin.

− Maata Näkyvissä -festarit tarjoavat Pohjoismaiden suurimpana kristillisenä nuorisotapahtumana erinomaisen mahdollisuuden kokea yhteyttä ja yhteisöllisyyttä. On ihan erilaista tulla tapahtumaan, jossa on yksi osa yli kahdenkymmenentuhannen hengen kokonaisuutta, verrattuna esimerkiksi omaan seurakuntaporukkaan, toteaa tapahtumaa järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Yhteisöllisyyttä pyritään luomaan etukäteen mm. sosiaalisessa mediassa, mutta itse tapahtumassa se lähtee liikkeelle kaveriporukoiden ja seurakuntaryhmien kautta.

− Yritämme tarjota muun muassa tilanteita ja kilpailuja, joissa päästään kannustamaan kavereita sekä kokemaan, että joku esille nostettu henkilö on yksi meistä, Heinonen kertoo.

Tänä vuonna ohjelmasta löytyy mm. seurakuntien pingisturnaus sekä Open Stage -lava, jolle kuka tahansa voi nousta esittämään oman taitonsa. Sekä pingisturnauksen finaali että avoimen lavan parhaimmisto nähdään päälavalla täyden Gatorade Centerin edessä.

Pohjana Raamatun sana

Lavalle pääsy ei kuitenkaan ole ainut tapa, jolla nuoria huomioidaan, vaan esimerkiksi käytävillä kulkee talkoolaisia, jotka yrittävät saada syrjään vetäytyjiä mukaan.

– Tavoitteemme on, että jokainen nuori kokisi olevansa tärkeä osa isoa kokonaisuutta, ja ettei kukaan kokisi olevansa ulkopuolinen, Heinonen sanoo.

Vaikka yhteisöllisyyden kokemusta pyritään erikseen luomaan, perimmäisen syyn poikkeukselliselle ilmapiirille Heinonen löytää muualta:

− Oma sekä muilta kuultu kokemukseni on, että meillä on erilainen tunnelma kuin populaaripuolen festareilla. Uskon, että syy siihen on yhteisöllisyyden sisältö, joka lähtee Raamatun sanasta. Evankeliumi antaa sellaisen yhteyden, jota tämä maailma ei voi koskaan tarjota.

Maata Näkyvissä -festareita vietetään tänä vuonna 18.−20.11.2016 Gatorade Centerillä ja Turun Messukeskuksessa. 32. kertaa vietettävä tapahtuma lähti liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Nykyään se on pohjoismaiden suurin kristillinen nuortentapahtuma. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna yli 25 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Kutsuttuna elämään

marraskuu 2, 2016

Maata Näkyvissä -festareiden lauantaina lähestytään armoa Efesolaiskirjeen tulokulmasta. Paavali kirjoitti seurakunnalle vapauttavia sanoja sulkakynä heiluen; ”armosta Jumala on teidät pelastanut, antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.” Paavali linjaa iloisesti, että kaikki on lahjaa. Me emme pysty tekemään mitään pelastuksemmme eteen. Kaikki tulee meidän ulkopuoleltamme. Kaikki on armoa.

 

Yön painajaisessa olet joutunut upottavalle suolle. Luulet selviäväsi helposti kovalle maalle, mutta vajoat hitaasti syvemälle, ensin puoleen sääreen ja sitten polviin asti. Yrität selvitä monilla konsteilla, mutta pikkuhiljaa olet vyötäröäsi myöten lilluvassa hetteikössä. Nojaudut eteenpäin ja  taistelet, mutta kohta olet ilkeässä vedessä kaulaasi myöten. Pikkuhiljaa luovutat – vesi nousee ja horisontti katoaa. Sitten kun kaikki on jo mustaa ja sieraimesi ovat tummanharmaata tihkua täynnä, tunnet kuinka sinuun tartutaan ja sinut vedetään kuiville valoon. Olet pelastunut.

 

Näin toimii Jumalan armo. Se siirtää meidät pimeydestä valoon ja kuolemasta elämään. Armo antaa kaiken mitä tarvitsemme. Armo ei ole joku epämääräinen elämänasenne tai oikotie, jolla ihminen selittelee pahoja taipumuksiaan, vaan armo on konkreettinen pelastus katuvalle ihmiselle. Kun tiedämme olevamme syyllisiä, meidät armahdetaan.
Uutena vuotena uransa päättänyt Saraste-yhtye kirjoittaa asiasta Johanneksen evankeliumin 8. luvun syntisen naisen näkökulmasta näin: ”Tähän kohtaan minä jään, tunnen hiekan suussani. Nostan katseen ja nään heidän käsissään tuomioni. Sinä piirrät hiekkaan ja jään odottamaan. Kivet viimeiset tippuvat, tulet minua katsomaan. Kaiken jälkeen saan kaiken anteeks, kyynelten virran katkaisit kerran ja saan mennä rauhassa.”

 

Armo kutsuu meitä elämään vapaana ja Jumalalle kelvollisina. Meillä on maata näkyvissä.

Juha Heinonen
Sleyn nuorisotyön johtaja

Tuomittuna kulkemaan

syyskuu 12, 2016

”Minut on tuomittu kulkemaan”, lauloivat Samuli Edelmann ja Vesa-Matti Loiri hiukan pateettisen juhlavasti iso möykky rinnassaan muutama vuosi sitten – ja kansa tykkäsi. Reissuromantiikka ja levoton luonne ovat asioita, joihin liittyy vapauden kaipuu ja pitkä, kipeän suloinen tie kohti auringonlaskua.

Kun ihminen on tehnyt väärin, niin kiinni jäätyään tuomion odottaminen syyllisenä on kova paikka. Jos mieititään vaikka kuubalaisia huippulentopalloilijoita, jotka pidätettiin seksuaalirikoksesta epäiltynä Tampereella kesäkuussa. Olympiakisat Riossa vaihtuivat Tampereen sellissä pyörimiseen. Oikeudenkäynnin jälkeen odottaa todennäköisesti vankeus, ja sitten paluu Kuubaan, jossa vastaanotto on varmasti lämmin.

Maata Näkyvissä -festareilla perjantain teemana on ”Tuomittuna kulkemaan”. Mitä tämä lause tarkoittaa nuorelle seurakunnalle? Lähtökohtaisesti me kaikki olemme syyllisiä Adamin ja Eevan   tyttärinä ja poikina. Meissä riippuu synti ja syyllisyys kiinni niin tiukassa, ettemme saa sitä irti millään ilveellä.

Jeesuksen eläessä maan päällä hänen eteensä tuotiin nainen, jota oltiin viemässä kivitettäväksi. Jeesus sanoi, että se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven, ja niin lainoppineet ja muut hurskaat laskivat noloina kivensä maahan. Paikalle jäivät vain nainen ja Jeesus. Jeesus sanoi, että en minäkään sinua tuomitse: mene, mutta älä enää tee syntiä. Älä enää elä tuollaista elämää. Nainen sai tekonsa ja syntisen elämänsä anteeksi. Hän sai uuden mahdollisuuden, koska Jeesus armahti hänet. Tätä on armo. Meillä on uusi mahdollisuus.

Armo on teemana marraskuussa, kun Maata Näkyvissä -festareita vietetään Suomen Turussa. Nähdäänpä siellä!

 

Juha Heinonen

Teaser 2016

syyskuu 5, 2016

Maata Näkyvissä 2016

toukokuu 2, 2016

Maata Näkyvissä -festareitten ohjelma vuodelle 2016 julkaistaan näillä nettisivuilla 2.5. klo 16!

Pääesiintyjien nimet on mahdollista käydä tsekkaamassa jo klo 13 festareitten viralliselta Instagram-tililtä @maatanakyvissa.

Tervetuloa festareille 18.-20.11.2016!

Maata Näkyvissä -leiri

tammikuu 18, 2016

Sinä olet ihme

Maata Näkyvissä -leiri 18.-20.3.2016 Karkun evankelisella opistolla. Tervetuloa!

-Samppa, Juha, Maaria ja Lauri

Perjantai 18.3.

 
17.00 3-2-1 ja radalle!!!
Päivällinen ja ilmoittautuminen alkaa
 
19.00 Kaksin aina kauniimmin
Houseband
videoita
haastatteluja
salamapuheenvuoroja
 
19.30 Perjantai-illan huumaa
Tuomas Auvinen
Houseband
 
20.45 Iltapala
 
21.15 Beibi sä oot ihana
Park 7
Raamattuopetus 1: Lähimmäisiä maailman laidoilla – Lasse Räty
 
23.15 Luokkaretki siniselle planeetalle
Iltahartaus Maaria Toskala
Houseband
 
 

Lauantai 19.3.

8.00 Aamupala
 
9.00 Maailman vahvimmat nallekarkit
Tuomas Auvinen
Houseband
Raamattuopetus 2: Mestaripiirroksen anatomia – Laura Järvinen
 
10.30 Workshopit
 
11.45 Lounas
12.00 Festarikauppa ja -kappeli avoinna
 
12.45 Omituisten otusten kerho
Vanamo
Mikko Vaismaa
Raamattuopetus 3: Mitä, mikä ja miksi seurakunta? – Martti Pyykönen
 
14.00 Päiväjuoma
 
14.30 Open stage
 
15.15 Pulkka Championship ja saunat
 
17.30 Päivällinen
 
18.00 Studioinfot
 
18.10 Studiot
 
19.30 Paratiisisaaren unelmatreffeillä
Festarileirigaalassa:
pajojen satoa
Tikkis & Toikkis -show
Nuorisotyölinja
Houseband
Raamattuopetus 4: Wessanpeili ei valehtele – Juha Heinonen.
 
20.45 Iltapala
 
21.30 Viisauden sekä kauneuden alku- ja loppumestari
kls.
Mikko Vaismaa
Houseband
nuoren puheenvuoro
 
23.30 Hyvän sataman sanoma
Iltahartaus Lauri Halme
Tilaisuudessa mahdollisuus myös rukoukseen ja sielunhoitoon
 
 

Sunnuntai 20.3.

8.30 Aamupalaa omaan tahtiin
 
9.15 Riemukuplia piknikpuistossa
Houseband
Samuli & Vade
Veera & Kalle
Nuorisotyönlinja.
 
10.00 Pakkailua ja kikkailua
 
11.00 Juhlahetki Kuninkaan pöydässä -messu.
 
13.15 Ihmeiden tekijän tekstiviestitulva
Houseband
Festarileiritiimi
Juhani
Raamattuopetus 5: Ihmeellisen ristin salaisuus – Anniina Köönikkä
 
 

STUDIOT

1. Onko ihmeiden aika ohi?
Raamatussa kerrotaan, miten meri jakautui kahtia ja ruokaa riitti tuhansille ihmisille muutamasta leivästä ja kalasta. Miksi Jumala ei tee nyt näkyviä ihmeitä? Onko vika meissä ja epäuskossamme? Miten Jumalan ihmeet näkyvät tänään? Erkki Koskenniemi.
 
 
2. Haku päällä – omaa paikkaa hakemassa.
Tulevaisuus saattaa hämmästyttää ja pelottaa silloin, kun omat suunnitelmat ovat pahasti hämärän peitossa. Meillä on isoja kysymyksiä, joiden käsittely voi olla välillä hankalaa. Tulevaisuus, opiskelupaikka, seurustelu, ihmissuhteet… Miten Jumala voi auttaa tällaisissa asioissa? Laura Lamminmäki ja Ville Paakkari.
 
3. Ihmeellinen päivä
Kun tämä elämä päättyy, pääsemme taivaaseen. Mutta mitä siellä tapahtuu? Millainen paikka on taivas? Miten saamme siellä ajan kulumaan? Onko taivaaseen pääseminen voitto? Mitä Raamattu kertoo taivaasta? Timo Nisula.
 
 
4. Kanava luusereille
Millaisia tarinoita meistä kerrotaan iltanuotioilla? Kaikki eivät ole suuria seikkailijoita tai arjen isoja sankareita. Mitäpä, jos minun elämäni arki täyttyy ihan tavallisista asioista ja kohtaamisista? Pitääkö tehdä jotain suurta, että lunastaa paikkansa kaveriporukan yläportailta? Millä perusteella kelpaan ilman ihmetekoja? Riina Halme ja Tuuli Imponen.
 
5. Minä epäilen. Epäusko ja epäilys.
Yritän uskoa ja luottaa Jumalan lupauksiin, mutta jatkuvasti mielen päälle iskee ikävä ajatus: entäpä, jos Jumalaa ei olekaan? Miten vakavia matkakavereita epäilys ja epäusko ovat? Miten niiden kanssa pitäisi elää? Eetu Airevuo.
 
 

WORKSHOPIT

1. Wellness & Spa (vain tytöille)
Parhaat hemmotteluhetket hyvässä seurassa. Kauneushoitola, joka satsaa ennen kaikkea sisäiseen kauneuteen, ulkoista olemusta unohtamatta. Joanna Lindqvist, Sari Aho ja Veronika Puntila.
 
2. Heaven’s Kitchen
Tuoksuja, makuja ja koskettavia hetkiä keittiössä, jossa valmistellaan ihania herkkuja hyvällä sykkeellä ja ammattimaisella opastuksella. Johanna Tikkanen.
 
3. Salibandy
Täällä ei tarvitse säästellä eikä jarrutella. Maila käteen ja sankarin viittaa hankkimaan rennolla meiningillä. Ville Lahtela.
 
4. Messulaulupaja
Laulu on lahja ja musiikki on nuorten kieli. Laulun lyömät ja musiikin koskettamat kansalaiset tulevat yhteen nauttimaan Jumalan antamasta talentista, jota ei tarvitse laittaa piiloon. Tämän pajan satoa kuullaan saman illan gaalassa ja seuraavan päivän messussa. Markus Tienhaara ja Veera Valli.
 
5. Sika säkissä
Yllätyksiä rakastavien osallistujien ykkösvaihtoehto on jotain, mitä et tiennyt odottaa. Sika säkissä niille, joita muut workshopit eivät tavoita. Oskari Puntila ja Valtteri Tikkakoski.
 
 

TAUKOPAIKKASPESIAALIT

Taukojen aikana voit ottaa kopin festarileirin omista aktiviteeteista. Jos leirihärdelli käy korviin, hermoon ja sydämen päälle, voi oma laatuaika Taivaan Isän kanssa olla paikallaan. Tauoilla on myös mahdollisuus sielunhoitoon ja esirukoukseen. Tauoilla saa levätä ja olla vain tai sitten voi poiketa Festarikappeliin hiljentymään yksin tai hyvien kavereiden kanssa. Festariputiikki on auki ja tarjoaa festariherkkuja halpaan hintaan. Samasta putiikista löytyvät myös tuiki tärkeät Sleyn nuorisotyön tavarat ja tarpeet, kalenterit sekä esitteet. Myös Suomen paras nuortenlehti Nuotta löytyy sieltä.
 

INFOT

Maata Näkyvissä -leiri järjestetään Karkuun evankelisella opistolla, joka sijaitsee junaradan varrella. Voit siis saapua leirille junalla tai omalla kyydillä. Tarvittaessa noudamme sinut opistolle Karkun rautatieasemalta.
 
Leirihinnasto
– Kokopaketti: 49 € (sisältää ruoat, majoituksen ja ohjelman)
– Osapaketit: pe–la 39 €, la–su 39 € (sisältävät ruoat, majoituksen ja ohjelman)
 
Ilmoittautuminen
– Ilmoittautuminen alkaa välittömästi. Ole siis ajoissa liikkeellä!
– Ilmoittaudu leirille osoitteessa www.keokarkku.fi
– Ilmoittautuneille lähetämme leirikirjeen postitse.
 
Kulkuyhteydet
Karkkuun pääsee kätevästi junalla. Karkun rautatieasema on Tampereen ja Porin välisen radan varrella. Junamatka Tampereelta Karkkuun kestää puoli tuntia. Karkkuun pääsee myös linja-autolla. Tarkista oma matkareittisi: www.vr.fi tai www.matkahuolto.fi.
 
 

Maata Näkyvissä -festarit liittyy reformaation merkkivuoteen teemalla Armo

joulukuu 2, 2015

Maata Näkyvissä -festarit liittyy reformaation merkkivuoteen teemalla Armo

Vuoden 2016 Maata Näkyvissä -festareita vietetään reformaation merkkivuoden kunniaksi teemalla ”Armo”. 31.10.2016 alkava reformaation merkkivuosi kulkee niin ikään teemalla ”Armoa 2017!”. Maata Näkyvissä -festarit haluavat tuoda omalla teemallaan esiin Martti Lutherin tekemiä hengellisiä löytöjä, joista keskeisin on hänen teesiensäkin pohjana ollut armo.

− Tämän teeman kanssa olemme elämämme suurimman lahjan ja aarteen ytimessä. Koko kristinuskon perusta on siinä, että syyllinen saa armon. Teemalla haluamme kertoa, että kaikki on lahjaa, armoa, ja että tuo armo on täydellistä rakkautta, kertoo tapahtumaa järjestävän Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Heinosen mukaan Maata Näkyvissä -festareiden tulevan vuoden juliste kuvaa teemaa ristin kautta:

− Jeesuksen ristin kautta löytyy ainoa tie taivaaseen. Hänen ristinkuolemansa on armon perusta. Ristissä on voitto!

Festarit otetaan ilolla vastaan merkkivuoden organisaatiossa

Reformaation merkkivuoden Turun seudun projektikoordinaattori Katariina Ylikännö on iloinen Maata Näkyvissä -festareiden liittymisestä merkkivuoden viettoon:

− Mikään muu vuoden tapahtumista ei tavoita yhtä laajaa joukkoa nuoria. Tällaisilla merkkivuosilla voi joskus olla vaara jäädä raskassoutuisiksi vanhemman polven jutuiksi. Maata Näkyvissä -festarit tunnetaan tuoreudesta, rohkeudesta ja kattoon asti kohoavasta tunnelmastaan, ja sitä jos mitä merkkivuosi kaipaa!

− Kun ollaan ansaitsemattoman armon äärellä, ollaan ihan kristillisen uskon ytimessä. Reformaatiossa on kyse monitahoisesta ilmiöstä, jota on tarkoitus avata merkkivuonna erilaisista näkökulmista. Lutherin hengelliset löydöt kuuluvat reformaation teemoista kaikkein olennaisimpiin ja ajattomimpiin. Hienoa, että Maata Näkyvissä -festarit zoomaa rohkeasti ytimeen, Ylikännö toteaa. Ylikännö on Turun kaupungin sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän yhteinen työntekijä.

Maata Näkyvissä -festarit kokosi 23 000 nuorta Turkuun

marraskuu 15, 2015

Maata Näkyvissä -festarit kokosi 23 000 nuorta Turkuun

Maata Näkyvissä -festarit, yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorisotapahtumista, järjestettiin tänä viikonloppuna Turussa. Viikonlopun aikana esiintyi yli 40 artistia kotimaasta ja ulkomailta. Kävijöitä viikonlopun aikana oli 23 000. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna Sinä olet ihme.

Monipuolisen musiikin lisäksi ohjelmassa oli muun muassa stand upia, raamattuopetuksia, nuorten puheenvuoroja ja jumalanpalveluksia. Lauantai-iltana kristillistä dance-musiikkia soittanut yhdysvaltalainen Transform DJs sai HK Areenan tärisemään tanssivasta yleisöstä.

Päätöskonsertissa sunnuntaina esiintyi koko kansan rakastama laulaja Juha Tapio.

− Kaikki se mitä elämään mahtuu on korkeimmassa kädessä. Siksi olen kiitollinen tästä hetkestä ja näistä juhlista. Meillä on kaikki syy uskoa tulevaisuuteen, toivoon ja parempiin päiviin, artisti julisti.
Tapahtuma keräsi nuoria ympäri Suomen aina Utsjoelta asti. Myös nuorisotyöntekijät saivat viikonlopun aikana kokoontua jakamaan tunnelmia. Tapahtumaa toteuttamassa oli 1300 talkoolaista.

− Tapahtuman yhteisöllisyys on ainutlaatuista. Täällä ei vain bailata konsertin mukana, vaan syvyys ja tunnelma tapahtumaan tulee Jumalan lupauksista. Arjen keskellä meillä on toivo, Jumalan armon kautta kelpaamme sellaisena kuin olemme, kertoo tapahtumaa järjestäneen Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen.

Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festareista tuotettiin Aftermovie, lyhytelokuva joka kertoo nuoren festarivieraan näkökulman viikonlopun tapahtumiin. Pääosan esittäjä on 17-vuotias Jemina Suontama. Teos julkaistaan tapahtuman Youtube-kanavalla ensi viikolla.

Nyt jo 31. kertaa järjestetyt Maata Näkyvissä -festarit lähtivät liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Nykyään tapahtuma on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten viikonlopputapahtumista. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Maata Näkyvissä -festareilla yli 8 000 kävijää lauantaina

Maata Näkyvissä -festareilla yli 8 000 kävijää lauantaina

Maata Näkyvissä -festarit jatkui lauantaina 14.11. keräten yli 8 000 katsojaa Turun HK Areenalle.

Lauantai-illan pääkonsertissa esiintyivät Fireflight ja EDM-taiturit Transform DJs. Molemmat esiintyjät ovat saapuneet festareille Yhdysvalloista. Lavalla nähtiin heidän lisäkseen suomalaisen stand upin kärkinimi Mikko Vaismaa sekä vankan suosion saavuttanut kls..

Alternatiivirockia soittavan ja Yhdysvalloissa Grammy-ehdokkaanakin olleen Fireflightin solisti Dawn Michele sanoi lapsensa syntymän olleen häntä muuttanut kokemus.

– Olen oppinut Jumalan rakkaudesta katsoessani lastani: en voisi antaa häntä pois mistään hinnasta, mutta Jumala antoi oman poikansa vuokseni, Michele kertoi kristillisestä uskostaan ja kokemuksistaan tuoreena äitinä.

Lauantaina esiintynyt suomalainen .kls on nähty Maata Näkyvissä -festareilla useampaan otteeseen, ja on edelleen festareiden toivotuimpia artisteja.

Maata Näkyvissä -festareiden lavalla kuultiin lisäksi, jopa Sanniin verrattua, vain 14-vuotiasta Pellaa. Esikoislevynsä kesällä julkaisseen Pellan tulkinnat hänen omista kappaleistaan antoivat lupauksen: tästä nuoresta laulajasta kuullaan vielä.

Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma Maata Näkyvissä -festarit on käynnissä Turun HK Areenalla sunnuntaihin 15.10.2015 saakka. Sunnuntain 15.11. pääesiintyjä on Juha Tapio. Tapahtuman tuottavat Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Nuoret ottivat lauantaina lavan haltuun Open Stagella

Nuoret ottivat lauantaina lavan haltuun Open Stagella

Maata Näkyvissä -festivaalin tämän vuoden uutuus oli Messukeskuksessa järjestetty Open Stage -lava. Kuka tahansa minkä tahansa taiteenlajin edustaja sai ilmoittautua esiintymään parin tunnin varoitusajalla. Stagella nähtiin nuoria eri puolilta Suomea. Hallissa esityksiä kuulemassa oli pari tuhatta ihmistä.

Aamupäivällä hallin hiljensi yksin ilman säestystä laulanut Pauliina Pirttinen. Hän esitti Avril Lavignen kappaleen Let me go ja sai katsojilta raikuvat suosionosoitukset.

− Olihan se aluksi tosi jännittävää. Mutta lavalla jännitys meni ohi, Pauliina kuvaili tuntojaan.

Hänen lisäkseen lavalle nousi muun muassa kouvolalainen poikakolmikko Kouvostoliitto, joka esiintyi puhumalla. Ohjelmassa oli muutaman minuutin verran filosofista pohdintaa.

Hyvää meininkiä tarjoili myös valkealalainen kokoonpano MC Santsu ja Liekkipipojengi, joka räppäsi kappaleen nimeltä Mä olin liian hidas. Esityksensä päätteeksi yhtye otti yleisön kanssa selfien.

Iltapäivällä yleisö oli haltioissaan nokkahuilusikermästä, jonka esitti Mikko Haavisto Yläneeltä. Repertuaarissa oli elokuvamusiikkia ja gospelia. Parhaillaan käytössä oli kaksi nokkahuilua yhtä aikaa.

Lavaa isännöi muusikko ja televisiojuontaja Pekka Laukkarinen.

− Valtavasti innokkaita nuoria ilmoittautui esiintymään vaikka monia jännitti. Maata Näkyvissä ‑festareilla ei ole mitään hätää vielä moneen vuoteen, koska Suomen nuorista nousee tähtiä, Laukkarinen iloitsi.

Nyt jo 31. kertaa vietettävät Maata Näkyvissä -festarit lähtivät liikkeelle vuonna 1984 menehtyneen turkulaisen lukiolaispojan muistojuhlana. Nykyään se on yksi Euroopan suurimmista kristillisistä nuorten viikonlopputapahtumista. Paikalle odotetaan tänäkin vuonna yli 25 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtumaa vietetään HK Areenalla ja Turun Messukeskuksessa.

Maata Näkyvissä -festarit käynnistui HK Areenalla hyppien ja tanssien

Maata Näkyvissä -festarit käynnistui HK Areenalla hyppien ja tanssien

Vuosittain järjestettävä kristillisen musiikin suurtapahtuma Maata Näkyvissä -festarit on alkanut Turun HK Areenalla. Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Lauri Halme odottaa viikonlopulta paljon:

– Maata Näkyvissä -festarit on lähtenyt käyntiin rennoissa tunnelmissa. Ihmiset ovat iloisella tuulella liikenteessä. Järjestelyt ovat sujuneet oikein mukavasti, Halme kertoo.

Perjantain iltakonsertin esiintyjiä HK Areenalla olivat esimerkiksi saksalainen elektropop-yhtye Good Weather Forecast ja suomalainen surffirockyhtye Park 7. Ympäri Suomea paikalle saapunut festariyleisö otti artistit innokkaasti vastaan.

Maata Näkyvissä -festareita edeltävällä viikolla Good Weather Forecast soitti useissa Turun alueen kouluissa. Konsertit järjestettiin yhteistyössä paikallisseurakuntien kanssa. Halme suitsuttaa Saksasta Suomeen saapunutta yhtyettä:

– Good Weather Forecast on mielestäni ollut Maata Näkyvissä -festareiden paras koulukiertubändi ehkä koskaan! He todella voittivat nuoret puolelleen musiikillaan ja välittömällä käytöksellään. Yhtye on saanut loistavaa palautetta!

Good Weather Forecast esiintyi toista kertaa Maata Näkyvissä -festareilla. Edellisen kerran heidät nähtiin tapahtumassa vuonna 2012. Tänäkin vuonna saksalaiset nostivat perjantain konsertin tunnelman kattoon ja saivat HK Areenan permannolle ahtautuneen yleisön tanssimaan musiikkinsa tahtiin. Park 7 puolestaan soitti Maata Näkyvissä -festareiden päälavalla ensimmäistä kertaa. Bändi julkaisi tapahtumassa toisen pitkäsoittonsa Kohillaan.

Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma Maata Näkyvissä -festarit järjestetään Turun HK Areenalla 13.–15.10.2015 jo 31. kerran. Tapahtuman tuottavat Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

 

Sinä olet ihme

marraskuu 10, 2015

Tämän vuoden festaritunnarin on säveltänyt Samuli Luomaranta ja sanoittanut Samuli Luomaranta ja Antti Koskenniemi. Sovituksen biisiin on tehnyt festareiden oma Houseband Tuomas Auvisen johdolla.

Alapuolelta voit ladata kappaleen nuotin ja ottaa se haltuun! Huomenna julkaisemme videon, jonka mukana biisiä voi jo etukäteen treenata!

TJ 3!

Sinä olet ihme -nuotti

Mikä Agnus dei? Mikä inkarnaatio? Raamattukioski kertoo!

Uskonnollisessa kielessä saatetaan puhua paljon ”hepreaa”. Tänä vuonna Raamattukioskin asiantuntevan isännät ovat ottaneet asiakseen avata meille tuon kummallisen kaanaankielen saloja. Tule kuuntelemaan kaanaankielen perus- ja jatkokurssia Raamattukioskille HK Areenan 3. kerrokseen, TPS Shopin edustalle.

Raamattukioskin isäntinä toimivat Åbo Akademin tutkijat Antti Laato ja Pekka Lindqvist.

OHJELMA:

PE
19.00 kaanaankieli I: Agnus dei, antikristus ja communio. Pekka Lindqvist.

LA
10.30 kaanaankieli II: Parannus, pareneesi ja pyhitys, Pekka Lindqvist.
14.00 kaanaankieli III: Ekklesologia, eskatologia ja eukaristia, Antti Laato.
15.15 kaanaankieli IV: Inkarnaatio, lunastus ja paatumus, Antti Laato.
19.45 kaanaankieli V: Sola Scriptura, triniteetti ja ubikviteetti, Antti Laato.

SU
12.30 kaanaankieli VI: Intertestamentaalinen, typologia ja allegoria, Pekka Lindqvist.

Suomen suurin sisäjumalanpalvelus televisiodaan HK Areenalla ensi perjantaina

marraskuu 9, 2015

Suomen suurin sisäjumalanpalvelus televisiodaan HK Areenalla ensi perjantaina

Turun HK Areenalla järjestetään ensi perjantaina 13.11.2015 Suomen suurin sisäjumalanpalvelus. Ehtoollisjumalanpalvelus on osa viikonloppuna järjestettäviä Maata Näkyvissä -festareita. Paikalle odotetaan 10 000 ihmistä ympäri Suomea. Jumalanpalvelus televisioidaan yhteistyössä Kirkon Tiedotuskeskuksen kanssa, ja televisiossa se nähdään Yle TV1:llä sunnuntaina 22.11. klo 10.

Maata Näkyvissä -festareiden jumalanpalvelus on televisioitu edellisen kerran 1990-luvun alkupuolella. Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Lauri Halme onkin innoissaan tulevasta televisioinnista:

− On aivan mahtavaa saada näin pitkän ajan jälkeen jumalanpalvelus televisioitua! On hienoa saada näkymään, kuinka nuoret kokoontuvat yhteen Jumalan sanan äärelle ja viettämään ehtoollista, Halme iloitsee.

Ainutlaatuinen jumalanpalvelus

Erityisen Maata Näkyvissä -festareiden jumalanpalveluksesta tekee Halmeen mielestä paitsi sen koko myös sen luonne ja paikka, jossa se järjestetään:

− Tuhannet nuoret täyttämässä yhtä Suomen suurimmista jäähalleista, siinä on mielestäni jotain ainutlaatuista. Toivon, että tunnelma välittyy myös ihmisten kotisohville, Halme toteaa.

– Tärkein tekijä, joka luo erityisen tunnelman, on kuitenkin valtava, lujaa laulava nuori seurakunta. Sellaista ei pääse kokemaan missään muualla!

Halme onkin kutsumassa kaikkia myös paikanpäälle osallistumaan itse jumalanpalvelukseen. Ehtoollisjumalanpalvelus alkaa HK Areenalla perjantaina 13.11. klo 21.30. Liturgina toimii Juhana Tarvainen ja saarnaajana on Timo Nisula. Musiikista vastaa helsinkiläinen Kappeli Sound System -yhtye. Noin 80 % jumalanpalvelukseen osallistuvista on alle 18-vuotiaita.

Good Weather Forecast kiertää turkulaisia kouluja ensi viikolla

marraskuu 6, 2015

Good Weather Forecast kiertää turkulaisia kouluja ensi viikolla

Saksalainen elektro-popbändi Good Weather Forecast kiertää tulevalla viikolla esiintymässä Turun seudun kouluilla ja seurakunnissa. Koulukiertue on osa 13.−15.11.2015 järjestettäviä Maata Näkyvissä -festareita. Tiistaista perjantaihin kestävä kiertue ulottuu tänä vuonna muun muassa Puolalan, Vasaramäen ja Topeliuksen kouluille.

Hip hoppia, dancea ja poppia yhdistelevä Good Weather Forecast on tunnettu energisistä ja takuuvarmasti tanssittavista keikoistaan, joilla soivat niin kitarat kuin trumpetitkin. Bändi esiintyi Maata Näkyvissä -festareilla edellisen kerran vuonna 2012. Bändi muisteleekin keikkaa lämmöllä ja odottaa tulevaa innolla:

− Vuoden 2012 festarit olivat järjettömät! Muistamme yleisön olleen yksi villeimmistä, joita olemme nähneet. Siksi olemmekin todella innoissamme, että pääsemme takaisin tänä vuonna, bändin kitaristi Johannes Stielper kertoo.

Maata Näkyvissä -festareiden koulukiertueperinne alkoi jo 1990-luvun alussa, jolloin keikkoja saattoi olla vain muutamia. Vuosien varrella esiintyjinä ovat olleet muun muassa Jukka Leppilampi, Juha Tapio, Pastorit ja Katajainen Kansa. Viimeksi kiertueella on ollut ulkomainen bändi 1990-luvun lopulla.

Myös Maata Näkyvissä -festareiden tarina on alkanut turkulaiselta koululta, kun vuonna 1984 Kastun lukiota käynyt Timo Vainio kuoli sydänkohtaukseen kesken koulupäivän. Hautajaisiin pyydettiin kukkien sijaan lahjoituksia sille kristitylle nuorten porukalle, johon Timokin oli kuulunut. Seuraavana vuonna hänen ystävänsä päättivät järjestää saaduilla rahoilla muistojuhlan nimeltä Maata Näkyvissä. Jo kuuden vuoden kuluttua tapahtuma järjestettiin Turkuhallissa.

Maata Näkyvissä -festarit panostaa monipuoliseen ohjelmaan

Good Weather Forecast esiintyy Maata Näkyvissä -festareilla perjantaina klo 18 alkavassa avajaiskonsertissa. Muita kansainvälisiä artisteja ovat pääesiintyjä Fireflight (USA), DJ-kaksikko Transform DJs (USA) sekä tapahtuman pääpuhuja, newyorkilainen pastori, Matt Popovits.

Kotimaisia huippuja ovat muun muassa räppäri Mikaveli, surffirockbändi Park 7, EDM-trio Audile sekä sunnuntaina lavalle nouseva Juha Tapio. Ohjelmassa on lisäksi esimerkiksi esiintyvää taidetta, opetusstudioita ja festarivieraille avoin Open Stage -esiintymislava.

Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma Maata Näkyvissä -festarit järjestetään tänä vuonna 31. kerran. HK Areenalle ja Messukeskukseen odotetaan tänäkin vuonna 25 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Maata Näkyvissä -festarit luottavat nuorten taitoihin

Maata Näkyvissä -festarit luottavat nuorten taitoihin

Taas ensi viikolla järjestettävät Maata Näkyvissä -festarit ovat rakentuneet tapahtuman alusta alkaen nuorten vapaaehtoisten osallistumisen ja osaamisen varaan. Kaikki tehtävät 20 000 henkilön ruokailusta lipunmyyntiin ja järjestyksenvalvontaan hoidetaan talkoovoimin. Vuonna 2014 festareilla oli lähes 1300 talkoolaista, mikä on yli puolet enemmän kuin mitä esimerkiksi Ruisrockissa oli edellisenä vuonna.

Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Lauri Halme iloitsee talkoolaisten panoksesta:

– Vapaaehtoiset talkoolaiset tekevät joka vuosi sitoutuneesti ja suurella sydämellä töitä tapahtuman eteen. Nuoret näkevät työn merkityksellisenä ja haluavat käyttää siihen myös omaa vapaa-aikaansa.

Halme pitää tärkeänä, että talkoolaisia ohjataan riittävästi ja varmistetaan, että heillä on kaikki hyvin. Kokemukset vapaaehtoisten työn tuloksista ovat olleet kannustavia. Halmeella onkin täysi luotto talkoolaisiin, jotka parhaimmillaan käyttävät yli sata tuntia omaa aikaansa festareiden järjestämiseen.

Festareita tekevät nuoret nuorille

Maata Näkyvissä -festareiden talkoolaiset ovat iältään pääosin 15–25-vuotiaita, mutta joukkoon mahtuu muutama jopa yli 70-vuotias konkari. Moni talkoolainen on ollut ensin innokas festarivieras ja myöhemmin halunnut osallistua järjestelyihin.

Henrikin seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Marko Mäenpää tuo tapahtumaan joka vuosi nuoria ruoanjakotehtäviin.

– Nuoret tulevat yleensä ensimmäisen kerran tapahtuman talkoolaisiksi isoskoulutuksen kautta, ja monet haluavat tulla kokemuksen perusteella uudestaan seuraavina vuosina. Hauskuus tehtävässä on se, että samalla näkee koko festariväen, Mäenpää kertaa myönteisiä kokemuksiaan.

– Kun on mukana tekemässä yhdessä töitä jutun hyväksi, eikä ole vain vierailemassa, pääsee samalla paremmin tapahtumaan sisälle.

Euroopan suurin kristillinen nuorten viikonlopputapahtuma Maata Näkyvissä -festarit järjestetään tänä vuonna jo 31. kerran. Paikalle odotetaan 25 000 nuorta ympäri Suomea. Tapahtuman järjestävät Sleyn nuorisotyö ja Turun evankelis-luterilaiset seurakunnat.

Talkooilmoittautuminen avattu

kesäkuu 29, 2015

Nyt on mahdollista ilmoittautua talkoisiin! Osallistu välilehden alta löydät talkoosivun ja sieltä pystyt ilmoittautumaan talkoisiin. Huomioimisen arvoista on myös ilmainen järjestyksenvalvojakoulutus! Tsekkaa siitäkin lisätiedot talkoosivuilta.

Tervetuloa tekemään yhteisiä festareita!

Liput nyt myynnissä

kesäkuu 20, 2015

Lipunmyynti on nyt avoinna! Osta lippusi nyt ja varaa paikkasi Pohjolan suurimmille ja kauneimmille kristillisille nuortenfestareille.

Osta lippusi täältä.

Ohjelma julkaistu

toukokuu 13, 2015

Maata Näkyvissä 2015!

Vihdoin odotus on päättynyt ja Maata Näkyvissä -festareitten ohjelma on julkaistu. Olemme erittäin ylpeitä voidessamme tuoda tänä vuonna Turkuun alternative-rockia soittavan Fireflightin, joka vuonna 2009 valloitti festivaalikansan tinkimättömällä asenteella ja sanomalla. Ulkomaisia esiintyjiä täydentävät Party Pop Rockia soittava Good Weather Forecast Saksasta ja EDM-duo Transform DJs jenkeistä. Pääpuhuja Matt Popovits New Yorkista, saapuu taas custom writing essay ilahduttamaan meitä ja parhaat suomalaiset artistit Juha Tapiosta, Audileen ja kls:stä Mikaveliin.

Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festarit järjestetään teemalla ”Sinä olet ihme”.

Näemme marraskuussa Turussa!

Peace!

-Lauri, projektipäällikkö