Uutta vuotta aloittamassa 12.01.2012 20:43

Niin lähti taas uusi kalenterivuosi käyntiin ja samalla lähtölaukaistiin myös uusi festarivuosi! Vaikka kaikki tiivistyy yhteen marraskuun viikonloppuun, hommat alkavat jo heti alkuvuodesta. Mitä nyt jo oikein tehdään?

 

Kun joululomat on vietetty, festariväki palaa työpöytien ääreen ja alkaa suunnittelemaan! Kyllä, kuulit oikein, tämän vuoden ohjelman suunnittelu on alkamaisillaan. Sähköpostit ja facebookit kolutaan läpi, demoja ja levyjä kunnellaan, Youtube ja MySpace ovat kovassa käytössä. Bändit, draamaryhmät, tanssijat, puhujat, kisaehdotukset – kaikki esiintyjäehdotukset ja ideat luetaan ja punnitaan. Ohjelmatoimikunta kokoontuu ja aloittaa visaisen pohdinnan: Kenen aika on tänä vuonna olla parrasvaloissa? Mitä uutta, mitä tuttua ja hyväksi todettua? Minkä ulkomaisen artistin puoleen tänä vuonna käännytään? Päätösten tekeminen ei ole aina yksinkertaista, mutta rukouksen avulla on hyvä mennä eteenpäin!

Vielä hetki sinullakin on aikaa vaikuttaa. Laita ehdotuksesi meille joko palautelomakkeen kautta tai festareiden facebook-sivun kautta. Ehdota lempibändiäsi tai -esiintyjääsi tai laita vaikka oman bändisi materiaalia meille tulemaan helmikuun loppuun mennessä. Lisätietoja materiaalin lähettämisestä täältä.

Ohjelma ei kuitenkaan ole ainut projekti tässä vaiheessa vuotta. Suunniteltavana ovat lähikuukausina myös mm. uudet nettisivut ja myyntituotteet. Sopimuksia tehdään, majoituksia varataan ja sähköposteihin vastaillaan. Palavereja on jos jonkinmoisia. Kaiken voisi kuitenkin tiivistää yhteen lauseeseen: valmistaudutaan viettämään – jos Jumala suo – 28. Maata Näkyvissä -festareita. Odotus alkakoon! Tiedän, että me ainakin odotamme!

Annina Herranen
projektisihteeri