Lilly Among Thorns rakastaa Jumalaa 30.08.2010 09:59

Viime maaliskuussa pieni osa festarikävijöistä sai tutustua Maata Näkyvissä -leirillä upeaääniseen saksaksi ja englanniksi laulavaan artistiin. Nyt tämä hieno mahdollisuus suodaan myös niille, jotka eivät leirille päässeet. Nimittäin, saksalainen Elisabeth "Lilly" Murer tulee esiintymään marraskuun festareille sekä lauantaina että sunnuntaina!

Taiteilijanimellä Lilly Among Thorns esiintyvä saksalainen nuori osallistui viime vuonna kilpailuun, jossa hän tuli toiseksi vain yhden pisteen erolla voittajaändiin. Lilly päätettiin kutsua Suomeen esiintymään, jonka takia hänestä tuli tunnetumpi myös Suomessa. Ja onneksi tuli, koska hänen musiikkinsa tuo taas uudenlaisia tuulia festaritarjontaan.

Lilly Among Thornsista kertoo rakastavansa esimerkiksi perhettään, ystäviään, pianoa, kitaraa ja hilloa. Lilly rakastaa tietysti myös musiikkia. Aluksi hän oli hieman arka laulamaan omia laulujaan, mutta lopulta positiivinen palaute rohkaisi häntä pitämään pieniä konsertteja. Positiivisen palautteen kantamana saamme kuulla häntä nyt ison festariyleisön edessä.

Kaikkein eniten Lillystä, hänen elämästään ja musiikistaan kertoo ehkä kuitenkin hänen Myspace-sivuillaan löytyvä lause ”I love God”. Lilly rakastaa Jumalaa, ja siitä kertovat myös hänen laulunsa. Kappaleessa ”Awake” Lilly kiittää Herraa siitä, mitä Hän teki ristillä meidän vuoksemme.

Lilly uskaltaa sanoa ”Minä rakastan sinua, Jumala”, ja hän uskaltaa laulaa siitä ihmisille. Lillyn tulevaa upeaa keikkaa odotellessa yritetään itsekin pitää mielessä, että Jumala uskaltaa myös sanoa meille, että ”Minä rakastan sinua.”

www.myspace.com/lillyamongthornsmusic

Anna Korpi