Gospelkaivosten pauhu 03.06.2010 08:19

Tänä vuonna Maata Näkyvissä -festareiden Gospelkaivoksista löytyy Suomen gospelmaailman pinnalle nousseita bändejä. Mitä on näiden yhtyeiden upeiden nimien takana? Minkälaista musiikkia on odotettavissa? Katso vastaukset täältä!

 

Gospelkaivos I

MIRIAM – Pohjanmaalta kotoisin oleva neljän miehen ja yhden naisen yhtye, joka soittaa metallimusiikkia Jumalan kunniaksi. Bändi sai alkunsa jo 1990-luvun lopussa ja muotoutui vähitellen nykyiseksi kokoonpanoksi erilaisten projektien ja henkilöiden summana.

GODFM – Vuonna 2005 perustettu yhtye, jonka musiikki ponnahtaa kuuluville rap- ja hiphop-pohjalta kolmen miehen voimin. Yhtyeen tärkein sanoma on vapahtajamme Jeesus Kristus.

PUNAINEN LANKA – Viiden energisen naisen rockia soittava yhtye, joka on saanut alkunsa Pohjanmaalla. Jäsenien ystävyys jo yhteisistä ala- ja yläkouluajoista synnytti bändin, joka nousi gospelmaailman pinnalle vuonna 2005.  

EGOEIMI – Vuodesta 1998 lukuisissa tapahtumissa, aina Helsingistä Lapin tuntureille saakka, soittanut rockbändi. Yhtyeen viisi miesjäsentä haluavat yhä pitää kristillisen sanoman musiikissaan vahvana.

Gospelkaivos II

KATAJAINEN KANSA – Vasta vuosi sitten perustettu bändi, joka tuo ensi kertaa festareilla esiintyessään Messukeskuksen lavoille jamaikalaisen tuulahduksen reggae-tyylisellä musiikillaan. Elämä Jeesuksen omana ja kansamme hengellinen perintö kuuluvat vahvasti yhtyeen musiikissa.

DONKEY RIDE – Vuonna 2008 perustettu neljän miehen rockia soittava bändi. Jäsenien omien sanojen mukaan yhtyeen musiikki kuulostaa samalta, kuin jos ”yhdistäisit keppihevosen ja kuumeisen mäyrän”.

IDÄN IHMEET – Yhtye, jonka omalaatuinen ja monipuolinen musiikki on helpoiten määriteltävissä tyylillä folk. Tämä kolmen miehen poppoo on kiertänyt ahkerasti gospellavoja ympäri Suomea, eikä se kaihda huumoria, eikä yllätyksiä pitääkseen yleisön mielenkiinnon yllä julistaessaan railakkaasti evankeliumia kaikelle kansalle.

LUMINA POLARIS – Pohjanmaan perukoilta kotoisin oleva kuuden miehen bändi, joka julistaa ilosanomaa rockin ja metallin värein. Kun maailma käy pimeämmäksi, tämä yhtye haluaa julistaa, että Jeesus Kristus käy sitäkin kirkkaammaksi.

Gospelkaivokset on festarilauantaina Messukeskuksessa. Ensimmäinen bändiralli alkaa klo 10.45 ja toinen klo 16.15.

Elisa Huovinen