Kuka olet? – Ensiksikin olen Jumalan lapsi. Toiseksi olen aviomies ja isä, minulla on neljä tytärtä ja yksi poika. Harrastan juoksemista, musiikkia, Scrabblen pelaamista ja rakastan pepperonitomaattipaprikaoliivipizzaa.
Kuinka Herra löysi sinut? – Jumalan armon ihmeestä Pyhä Henki kutsui minut evankeliumin kautta uskoon. Kasvoin Jamaicassa, missä Jumala siunasi minua uskovilla vanhemmilla. He opettivat minulle Herran tien. Heiltä opin, että toisten ihmisten kunnioittaminen on yhtä tärkeää kuin oikean opin seuraaminen.
Millaista työtä teet Jumalan valtakunnassa? – Johdan Lutheran World Relief –nimistä organisaatiota, joka auttaa kaikkein köyhimpiä ihmisiä yli 35 maassa. Pääosin toimimme Afrikassa, latinalaisessa Amerikassa ja etelä-Aasiassa. Ideana on auttaa ihmisiä auttamaan itseään ja elättämään perheensä. Jumalan rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan motivoi meitä.
Miten vietät aikaa Jeesuksen kanssa? – Kävelen joka päivä töihin ja takaisin 2,5 km. Sinä aikana vietän aikaa elämäni ainoan johtajan, Jeesuksen Kristuksen kanssa. Lisäksi käyn sunnuntaisin kirkossa ylistämässä, rukoilemassa ja osallistumassa pyhälle ehtoolliselle. Toisinaan saarnaan itse, toisinaan kuuntelen hyvää saarnaa perheeni ja koko uskovien perheen kanssa.
Mitä on rakkaus? – Rakkaus ei lähde tunteista tai romanttisista suhteista. Se lähtee persoonasta. Rakkaus tulee lihaksi ja kuolee meidän tähtemme, meidän pelastuksemme tähden. Suurin rakkaus on täydellinen anteeksianto, jonka saamme Jeesuksessa. Siinä ei ole ehtoja eikä rajoituksia. Pyhän Hengen avulla voimme rakastaa toisiamme sillä samalla rakkaudella.
Mitä odotat taivaasta? – Ensinnäkin odotan näkeväni Jeeuksen kasvoista kasvoihin (1.Kor.13:12). Lisäksi haluaisin käydä pitkän keskustelun Martti Lutherin, isoäitini ja Martin Luther King:in kanssa samassa ruokapöydässä.
Elämäsi tärkein kysymys? – Missä olet? (1.Moos.3:9) Olen matkustanut yli 20 maassa Afrikassa, Aasiassa, Amerikoissa, mutta kysymys ”Missä olet?” ei liity maantieteelliseen paikkaan. Olen tavannut voimattomia kuninkaita ja vahvoja talonpoikia, mutta kysymys ei liity ekonomiseen tai poliittiseen asemaan. ”Missä olet?” kysyy missä olet uskon elämässäsi. Se on elämän tärkein kysymys, ja siihen voi vastata vain Hän, joka tuntee meidät paremmin kuin me itsekään.
Terveisiä Suomeen: Odotan innolla yhteistä aikaamme Turussa! Odotan, että saamme nauraa yhdessä, oppia yhdessä, turvata Herraan yhdessä, ja elää keskinäisessä yhteydessä, Jumalan rakkaudessa.
Katariina Laato